Salkkarit-tähti hämmensi rattaiden kanssa
Tuure viiletti vapaa-ajallaan rattaiden kanssa.
Näyttelijä Tuure Taskinen tuli suuren yleisön tietoisuuteen vuonna 2021 astuttuaan Henrik Ekholmin rooliin suosikkisarjassa Salatut elämät.
Videolla Tuure Taskinen ja Lenita Susi kuvailevat toisiaan:
25-vuotias Tuure ei ole julkisesta ammatistaan huolimatta juuri lööpeissä paistatellut. Keväällä 2025 näyttelijä tosin kohahdutti ilmestyttyään Salkkareiden pressitilaisuuteen muhkeassa parrassa. Muodonmuutos toi mukanaan myös lieveilmiön.
– Jos käyn esimerkiksi viikonloppuisin ostamassa alkoholia kaupasta, ei olla kysytty papereita. Sellainen efekti on seurannut parran kasvattamisesta. Siinä on ollut vähän totuttelemista, Tuure paljasti Seiskalle tuolloin.
Syksyinen kuvakimara
Sittemmin naamakarvoitus on saanut väistyä siloposkisuuden tieltä. Kohahduttamaan Tuure on silti onnistunut, joskin pienimuotoisemmin.
Näyttelijä julkaisi viikonloppuna sosiaalisessa mediassa kuvakimaran syksystään. Tuuren pimeneviin iltoihin on otosten perusteella mahtunut niin sushia, Salkkareita, urheilua kuin hampaiden hoitoakin.
Yksi Tuuren julkaisemista kuvista on kuitenkin saanut osan somekansasta hieraisemaan silmiään. Nuorukainen käyskentelee kadulla mustien rattaiden kanssa.
Yllätyskäänne
Tarkempi tarkastelu kuitenkin paljastaa, että kyseessä eivät ole lastenrattaat. Kyydissä lymyilee musta kissa. Perheenlisäystä Tuurelle sanan varsinaisessa merkityksessä ei siis ole siunaantunut.
– Olin jo sillee faija???? mut oliki vaa crazycatboi, julkaisun kommenttikentässä huudellaan.
– hahaha plottwist, Tuure vastaa tilannetta yllätyskäänteeksi kuvaten.
Tuuren julkaisun voit katsoa alta tai täältä.