Salakuvat festareilta! Köpi Kallio ja Jenni Poikelus Juhlivat yhdessä

Vinkkaajan mukaan kaksikko oli juhlatuulella viikonloppuna.
Radiojuontaja Jenni Poikelus suuntasi viinkonlopun viettoon Pori Jazz -festareille, jossa hänet bongattiin Seiskan lukijan toimesta.
Katso myös Seiskan arkistosta: Jenni Poikelus kertoo, millainen olisi hänen Masked Singer -hahmonsa
Jenni juhli liki 192 000 muun kävijän tavoin viime viikonloppuna Satakunnassa järjestetyillä festivaaleilla.
Hänen lisäkseen myös toinen radiosta tuttu juontaja eli Juuso "Köpi" Kallio oli saapunut bailaamaan tapahtumaan.

Parivaljakko huomattiin Seiskan tarkkasilmäisen lukijan toimesta, joka lähetti toimitukseen kuvia heistä.
– Alkuun he selvästi pitivät vähän väliä, mutta kun olivat hieman ottaneet [juhlajuomaa] niin alkoivat juhlia ihan railakkaasti, kaksikkoon huomiota kiinnittänyt vinkkaaja kertoo.
Lukija sattui olemaan paikalla myös, kun Jenni kaatoi jotakin molemmille viinilaseihin.

Kaiken kaikkiaan vinkkaajan mukaan kaksikko sulautui festarikansan joukkoon ihan kuin ketkä tahansa muutkin.
Kumpikaan ole päivittänyt festariviikonlopulta ainakaan Instagram-tiliensä profiileihin.
Erityisen odotettavaa se kyllä olikin ainakin Juusolta, joka on ilmoittanut pitävänsä sometaukoa kesän aikana.