Salaisuus julki! Erna Huskon mysteeriloman syy selvisi

Salaisuus julki! Erna Huskon mysteeriloman syy selvisi
20250407 HELSINKI. Petolliset. Erna Husko. KUVA: ATTE KAJOVA

Erna ei aiemmin paljastanut lomansa syytä.

Fitnessvaikuttaja Erna Husko, 28, on ollut jo tovin mysteerilomalla.

Katso arkistovideo – Ernan pysäköinnit aiheuttavat ihmetystä:

Säästökuurilla

Syyskuussa vaaleaverikkö kertoi Instagram-tarinoissaan aloittavansa säästökuurin. Hän sanoi kiristävänsä kukkaronnyörejä erityisesti uusien vaatteiden ostamisessa, ravintoloissa syömisessä ja take away -kahveissa.

Yhdestä asiasta hän ei kuitenkaan ollut valmis luopumaan.

– Mä sallin itselleni yhden reissun ennen joulua. Katsotaan, mihin menen ja mitä teen, Erna totesi tuolloin.

Marraskuun harmaus sai Ernan suuntaamaan suomalaisten suosikkikohteeseen, Balille Indonesiaan. Hän ei kuitenkaan ollut aiemmin vastannut uteliaiden seuraajiensa kysymyksiin siitä, mikä on fitnessvaikuttajan matkan syy.

Erna on nähty myös Fitnesspäiväkirjat-televisio-ohjelmassa.
Erna on nähty myös Fitnesspäiväkirjat-televisio-ohjelmassa.

"Mun ensimmäinen kerta"

Nyt Erna päätti viimein paljastaa Instagram-tarinoissaan matkansa tarkoituksen.

– Olen ollut viikon ajan retriitissä, Erna paljastaa.

Erna kertoo retriitin koostuvan manifestoinnista, henkisistä harjoituksista ja joogasta. Retriittiä on vetänyt kaksi suomalaista naista.

– Tää oli mun ensimmäinen kerta retriitillä, ja mulla ei ollut mitään odotuksia. Ja tää on ihan sairasta, että miten paljon olen viikossa oppinut itsestäni, Erna kertoo videolla liikuttuneen näköisenä.

Erna kertoo, että hänen yksityiselämässään on tapahtunut paljon sellaista, mitä hän ei ole aiemmin halunnut avata tai käsitellä.

Fitnesstähti toteaa, että Suomessa hänellä on aina kiire, eikä hän siksi ole ehtinyt kohdata omia pelkojaan. Retriitissä aika on pysähtynyt, ja tunteet on ollut pakko kohdata. 

– Pitkästä aikaa tuli se olo, että elämä on oikeesti liian lyhyt liialliselle miettimiselle, ja itsensä moittimiselle en anna enää sijaa, Erna kirjoittaa oivalluksistaan.

Erna toteaa, että retriitin jälkeen hänellä on pitkästä aikaa selkeä suunta, mitä kohti mennä.

Erna ei ole julkisesti kommentoinut parisuhdeasioitaan.
Erna ei ole julkisesti kommentoinut parisuhdeasioitaan.