Roope Salminen avoimena Seiskalle lapsihaaveistaan

Roope ja hänen kihlattunsa Vivian Nick pyörittävät uusioperhearkea kahden lapsen kanssa.
Juontajapariskunta Roope Salminen ja Vivian Nick kertoivat elokuussa kihlautuneensa.
He pyörittävät yhdessä uusioperheen arkea, sillä kummallakin on yksi lapsi aiemmasta suhteestaan.
– Olemme tosi tyytyväisiä nykytilanteeseen ja tämänhetkiseen sirkusperheeseen, joka meillä on, mutta ei koskaan pidä sanoa ei koskaan, Roope totesi Seiskalle kysyttäessä tulevan avioparin mahdollisista yhteisistä lapsihaaveista.
– Meillä on kaksi fantastista lasta, jotka ovat keskenään tosi erilaisia.

Uusioperhe on rikkaus
Roopen 5-vuotiaan lapsen äiti on näyttelijä Helmi-Leena Nummela, jonka kanssa Roope on todella hyvissä väleissä.
– Molemmilla lapsillamme on sikakivat toiset vanhemmat, mikä on valtava rikkaus sekä lapselle, että suoraan sanottuna minun ja Vipsun parisuhteelle, Roope sanoo.
– Olisi varmasti erilaista rakentaa ihmissuhdetta niin, että olisi kaksi pientä lasta koko ajan kotona. Nyt he ovat puolet ajasta toisten, rakastavien vanhempien kanssa.
Roopella ja Vivianilla riittääkin aikaa toisilleen. He voivat puolet ajasta omistaa parisuhteelle, ystävilleen ja omille elämilleen – puolet taas lapsille.
– Vaikka jeesustelenkin, että lapsille pitää olla läsnä ja itse jaksan leikkiä lasten kanssa ja näin edespäin, pitää muistaa, että minulla on 50 % ajasta sellaista, että voin tehdä mitä haluan.

Ongelmani katosivat parisuhteen myötä
Roopella on takanaan useita julkisia parisuhteita, mutta iän kartuttua nyt 35-vuotiaan tähden ajatusmaailma on muuttunut. Hän ja Vivian seilaavat ensi kesänä avioliiton satamaan.
– En nuorempana haaveillut siitä, että menisin naimisiin. Olen aina ajatellut, että ihmisen on hyvä pärjätä itsekseen, Roope kertoo.
– Ympärilläni ja suvussani on ollut parisuhteita, jotka ovat menneet hyvin, mutta myös parisuhteita, jotka ovat menneet pieleen yllättävilläkin tavoilla. On tuntunut kaukaiselta, että minun pitäisi rakentaa tosi pysyvä tiimi jonkun toisen kanssa.
Vivianin kanssa Roope on keskittynyt siihen, että ottaa toisen osapuolen koko ajan huomioon.
– Olen huomannut, että oikeastaan kaikki ongelmani ovat kadonneet kuin tuhka tuuleen sen jälkeen, sen jälkeen, kun olen keskittynyt siihen, että puolisolla on kaikki hyvin.
