Rokkikukko Remu Aaltonen avoimena terveydestään: "Mittarit aika täynnä"

Rokkikukko Remu Aaltonen avoimena terveydestään: 'Mittarit aika täynnä'

Omaisuuttaan huutokaupanneen Remu Aaltosen ympärille kerääntyi laumoittain faneja. Terveys ei rokkikukolla kuitenkaan ole enää entisensä.

Seiska tapasi Akaalla 16. heinäkuuta järjestetyssä huutokaupassa tänä vuonna 78 vuotta täyttäneen rokkikukko Remu Aaltosen, joka kertoi terveyskuulumisiaan ja jakoi elämänviisauksia. 

Katso video: Remun pikakurssi muotiin ja futikseen

Kyseessä ei ollut mikä tahansa huutokauppa, vaan paikan päällä oli halukkaille tarjolla paitsi mahdollisuus tavata Hurriganes-rokkari, myös ostaa rokkitähden tavaroita. 

Kivääri ja auto myynnissä 

Tarjolla oli kaikenlaista antiikkikelloista ruoskaan sekä erinäisiin nimmaroituihin muistoesineisiin pitkän uran varrelta. Jopa Remun auto oli kaupan. 

Vauhti saattaa olla nykyään rollattorin avulla liikkuvalla Remulla hidastunut, mutta rokki ja naiset eivät katoa elämästä koskaan.

Remu esitteli kuvaajalle megafoniaan.
Remu esitteli kuvaajalle megafoniaan.

Remu edusti huutokaupassa korokkeella sijainneelta tuolilta käsin suurikokoiset, mustat aurinkolasit nenällään. Mitään ei myyty, jos ei tavarasta tarjottu summa rokkilegendaa miellyttänyt. 

Käden ulottuvilla oli varmuuden vuoksi myös vaaleanpunainen megafoni, mutta meklarin hommia hoiteli Huutokauppahuone Aleksin pitäjä Sami Taustila, jota Remu kutsui Tarzaniksi. 

– Tää kävi mun kimppuun tämä Tarzan ja sanoi, että siivotaan vähän. Niin sanoin, että siivotaan vaan, Remu kuvailee huutokaupan järjestämisen taustoja. 

Happi vähissä

Akaan Teletalolla pidetyn huutokaupan yhteydessä pääsi rokkilegenda myös vihkimään talon tiloissa toimivan, Viialan Kulttuuriklubin nuoriso-ja kulttuuritilan käyttöön.

Tupa olisi tuskin voinut olla täydempi. Vuosikymmeniä aktiivisena ollut Hurriganes on kaikkea muuta kuin unohdettu, Remusta puhumattakaan. Happi uhkasi loppua kuumana päivänä kesken, kun nimikirjoitusjono kiemurteli ympäri huonetta. 

Valtaistuimellaan edustaneelle Remulle sateli nimikirjoituspyyntöjä vasemmalta ja oikealta.
Valtaistuimellaan edustaneelle Remulle sateli nimikirjoituspyyntöjä vasemmalta ja oikealta.

Syy huutokaupan järjestämiseen oli Remulle selkeä.

– Pääsee kaikista vanhoista romuista eroon, tietenkin. Se on välillä hyvä tehdä näitä siivouksia, kun nämä romut tulevat luokseni, itsestään kerääntyvät.

Rakkaita esineitä on paljon, eikä rokkikukko suinkaan kaikkia halunnut hävittää. Kaikkein tärkeimmät uskonnolliset esineet, ikonit ja muut Remu kertoi pitävänsä.

"Mittarit aika täynnä"

Remulla on pian muuttohommat edessä. Tällä hetkellä rokkilegenda asustaa poikansa Saska Aaltosen ja tämän perheen luona, jossa huolto kuulemma pelaa.

– On erityisen hyvä olla siellä ja kivat lapset myös. Se on tietysti hyvä skideille, näkevät vähän muutakin kuin ikkunasta ulos, rokkari heitti.

Muutto on edessä Remun mukaan siksi, ettei hän viihdy kauan aikaa samassa paikassa.

– Pitää aina muuttaa välillä. Toi mesta missä olen nyt, sehän on ihan kultainen paikka, Remu kuvailee Arabiassa sijaitsevaa asuntoaan, jonka rokkari osti aikoinaan muutettuaan Porvoosta Helsinkiin.

Seuraavan kodin sijainti ei ole vielä Remulle selvä, mutta paikka saisi artistin mukaan olla lähellä luontoa.

– En ole mikään eräpoika kuitenkaan, Remu tarkentaa.

Remu Aaltonen soittamassa rumpuja Hurriganesin riveissä vuonna 1980.
Remu Aaltonen soittamassa rumpuja Hurriganesin riveissä vuonna 1980.

Opetellut kävelemään uudestaan

Rokkarin terveys on reistaillut, ja useamman kaatumisen seurauksena on kävelemisen tukena nykyään rollaattori, jonka kanssa Remu saapui myös huutokauppaan. 

Remu itse kuitenkin suhtautuu kaatumisiin ja näön heikkenemiseen positiivisesti.

– Nyt näkee paremmin ja jalat myös pitäneet paremmin. Neljä tai viisi kertaa olen joutunut opettelemaan kävelemään enkä oikein tiedä, kuka mua heittelee nurin, kaatuiluaan ihmettelevä Remu kommentoi.

Pienellä avustuksella sai Remu leikattua juhlanauhan ja vihittyä nuoriso-ja kulttuuritilat käyttöön.
Pienellä avustuksella sai Remu leikattua juhlanauhan ja vihittyä nuoriso-ja kulttuuritilat käyttöön.

– Se on varmaan toi yläkerran äijä, kun se ei ole tyytyväinen mun askeleisiin. Se haluu muuttaa niitä. Kyllä mä olen niin taikauskoinen, että mikään ei ole sattumaa, Remu filosofi.

Juostua on elämän aikana tullut, rokkari reflektoi.

– Mittarit ovat aika täynnä. Mutta hitaasti kun mennään, niin näkee enemmän.

Pitää yllä kondista

Remu kertoo pitävänsä aktiivisesti huolta terveydestään.

– Kyllä mä lenkillä käyn joka päivä. Sitten mulla on kaverit antanut sellaisia fillareita, joilla voi himassa polkea, pitää kondista yllä ja lihaksia kunnossa.

Myös Remun pojan vaimo on rokkilegendan mukaan hyvää seuraa.

– Sitten miniä lennättää mua vierestä, artisti kuvailee lenkkikaveriaan. 

Remun elämästä on hiljattain tehty myös kirja. Kesäkuussa ilmestynyt Remu – Henry Aaltosen ihmeellinen elämä oli monella faneilla paikan päällä kädessä. Toiveena oli tietysti legendan omistuskirjoitus opuksen sivuille.

– Olen mä varmaan sen lukenutkin, Remu kommentoi elämäkertaansa, jonka on kirjoittanut Emilia Miettinen.

Naiset ja rakkaus mielessä

Paikalle saapui kesken huutokaupan myös yllätysvieras. Remun seuraksi korokkeelle istahti kitaristi Dave 'Isokynä' Lindholm.
Paikalle saapui kesken huutokaupan myös yllätysvieras. Remun seuraksi korokkeelle istahti kitaristi Dave "Isokynä" Lindholm.

Rock'n roll on yhä edelleen osa Remun elämää ja arkea. Samoin naiset.

– Naisia on totta kai yhä elämässä. Ne ovat elämän suola, tietysti.

– Sanotaan nyt näin, että kyllä se on monella ihmiselle niin, että täytyy olla sellainen kumppani, jonka kanssa pitää leiriä ja miettiä asioita. Ei kukaan yksinään ole mitään, Remu tiputteli viisauksiaan.

Huutokaupassa oli tarjolla myös Remun eroottista kirjallisuutta.
Huutokaupassa oli tarjolla myös Remun eroottista kirjallisuutta.

Yllättävä paljastus

Sitä, mikä on tällä hetkellä parasta elämässä, ei Remun tarvinnut pitkään miettiä.

– Rakkaus, kuului rokkikukon vastaus.

Remulta saatiin myös yllättävä paljastus. Kun toimittaja uteli, mikä on parasta, mitä rokkilegenda on elämässään tehnyt, oli vastaus taas nopea ja selkeä.

– Se ei ole vielä tullut kohdalle. Pitää olla jotain motiivia elämään, rokkikukko tuumaili.

Hurriganes Kööpenhaminassa 1977. Kuvassa Cisse Häkkinen, Remu Aaltonen ja Ile Kallio
Hurriganes Kööpenhaminassa 1977. Kuvassa Cisse Häkkinen, Remu Aaltonen ja Ile Kallio