Robin Packalén: Rohkea aluevaltaus!
Robin otti uuden askeleen. Hulppean kivilinnan studio tulee mitä ilmeisimmin kovaan käyttöön.
Laulaja Robin Packalén, 27, kuuluu Suomen menestyneimpiin poppareihin. Kotimaisten hittilistojen ykkösbiisien lisäksi Robin on tehnyt myös kansainvälistä uraa.
Video: Robin Packalén osti itselleen hulppean kivilinnan
Kansainväliseen läpimurtoon pyrkiminen vei Robinin toissa keväänä Aasiaan. Hän asui koko kevään Etelä-Koreassa tekemässä musiikkia.
Kenties suurin askel hänen kansainvälisellä urallaan tapahtui kuitenkin viime keväänä, kun hän oli mukana norjalaisen elektronisen musiikin supertähden Alan Walkerin kappaleella Dust.
Nyt Robin on ottanut urallaan uuden askeleen.
Uusi aluevaltaus
Robin tiedottaa tehneensä rohkean peliliikkeen, ja perustaneensa oman levy-yhtiön. Se kantaa itse päätähden nimeä lyhennettynä.
RBN Musicin ensimmäinen artistikiinnitys on jo tehty: räppäri Nathanael.
Oma studio
Robin muutti hiljattain uuteen kivilinnaan.
Talon kellariin rakennettiin musiikkistudio, jossa mies pääsee tiputtelemaan timantteja nauhalle omassa rauhassaan.
– Täällä tehdään sitten toivottavasti hitti jos toinenkin, Robin totesi maaliskuisella somevideollaan talonsa esittelyn yhteydessä.
Musiikki oli mielessä muutenkin taloa esiteltäessä. Sen pihalta löytyy palju, jota poppari kaavaili inspiraation lähteeksi:
– Siinä voi sitten loikoilla, ja vaikka tähtitaivaan alla keksiä pari biisiaihettakin, jos ei muuta, hän veisteli asunnon esittelyvideollaan.