Riitta Havukainen avoimena kokemastaan häirinnästä
Riitta Havukaisen nuoruudessa naisnäyttelijän arvo mitattiin ulkonäöllä.
Nykymaailmassa Riitta Havukaista, 71, ärsyttää se, että vanheneva naisnäyttelijä saa aina vastata kysymyksiin kauneusleikkauksista ja suhtautumisesta ikääntymiseen, kun taas miehet saavat puhua enemmän työstään. Toisaalta Riitta muistaa, että ennen koko naisnäyttelijöiden arvottaminen meni ulkonäön kautta.
Videolla Presidentin kyyditys -elokuvan näyttelijät kertovat minkä puolesta he osoittaisivat mieltään:
– Olen kohdannut sivuuttamista ja häirintää, mutta en ole kokenut itseäni uhriksi tai saanut traumoja. Miesten on ollut vaikea nähdä koko asiaa, kun samassa seurueessa puheet aikanaan niin luonnollisesti kohdistettiin toisille miehille.
Riitta uskoo selvinneensä monesta myös kypsemmän iän puolesta. Ovet Teatterikorkeaan aukesivat kuudennella yrittämällä 27-vuotiaana. Opettajana oli kohuttu Jouko Turkka, jota moni muistelee kauhulla.
– Mutta itse lähdin koulusta paremmalla itsetunnolla kuin sinne mennessä, Riitta muistelee.
Radikaali nuori
Nuoruudessaan Riitta koki olevansa miellyttämiseen taipuvainen, mutta myöskin radikaali. Ajan henkeen nuoret näyttelijät vastustivat Vietnamin sotaa hippiliikkeen jälkimainingeissa ja kommunismi kiinnosti ja sai taiteilijapiirit barrikadeille. Demokraattinen nuorisoliike muuttui sittemmin vasemmistonuoriksi.
– Oli siinäkin ongelmansa. Ja eihän me tiedetty tai haluttu nähdä mitään ongelmia Neuvostoliitossa. Oli se meno huvittavaakin näin jälkikäteen ajateltuna.
Onnenpotku eläkeiässä
Taiteilijaperheessä asioista on aina puhuttu avoimesti, ja Riitta on jopa varoitellut alasta lapsiaan, joista kaikki kolme suuntasivat taiteen pariin.
– Sanoin, että olette vain nähneet kadun aurinkoisen puolen, kun meillä on riittänyt töitä. Toisinkin voi olla. No, lähtivät ne alalle sitten kuitenkin.
Yksi Riitan viimeisiä vuosia rytmittänyt asia on ollut suosikiksi noussut Paratiisi-sarja.
– Siitä on jo 10 vuotta, kun käsikirjoittaja Matti Laine soitti ja pyysi mukaan sarjaan. Siitä olen kyllä erittäin iloinen ja kiitollinen, kaksi kertaa sarjasta myös Kultaisella Venlalla palkittu Riitta toteaa.
Hansu elää
Harva suomalainen on päässyt tekemään teatteria, elokuvaa ja televisiotöitä niin laajalla skaalalla kuin Riitta. Teatterilavalla erityisiä herkkupaloja ovat olleet muun muassa Armi Ratian vaativa rooli tai pieleen laulaneen Florence Foster Jenkinsin tulkitseminen.
– Ja väärin laulaminen on yllättävän haastavaa. Siinä pitää olla pyrkimys laulaa oikein. Samalla tapaa kun kännistä näytellessä pyrkimys skarppaamiseen, Riitta huomauttaa.
Yksi klassikko sinisine haalareinen on edelleen voimissaan. Kahdeksankymmentäluvulla aloittaneet Hansu ja Pirre keikkailevat edelleen. Hansuna luonnollisesti Riitta ja Pirrenä Eija Vilpas.
– Hansu elää ja voi hyvin! Ja se sininen haalari on edelleen sama. Se on kulkenut aina teatterikoulusta saakka ja oli alunperin Eijan äidin hiihtohaalari.