Riina-Maija Palanderin hevonen odotti kolmosia – eläinlääkäri teki pysäyttävän ratkaisun

Riina-Maija kertoo varsauutisia.
Ex-alppihiihtäjä Kalle Palanderin vaimo Riina-Maija Palander pyörittää Virossa majataloa, sekä on tämän lisäksi myös aktiivinen hevosharrastaja.
Kaviolliset ystävät ovat kulkeneet eläinrakkaan Riiniksen rinnalla koko tämän elämän ajan, ja hän jakaakin Instagram-tilillään runsaasti materiaalia arjestaan omien hevostensa kanssa.
Reilu vuosi sitten kouluratsastukseen keskittyvä Riina-Maija sai hevostensa kanssa perheenlisäystä, kun hänen Veera-tammansa sai Elli-nimisen varsan.
Kyseessä oli Riina-Maijan ensimmäinen kasvatti.
Varsauutisia!
Nyt Riinis kertoo tuoreessa Instagram-julkaisussaan, että hänen hevosensa on jälleen tiineenä.
Riina-Maijan hevosen tiineys yllättää todella, sillä hevonen odotti kolmosia. Kolmea varsaa ei kuitenkaan ole tulossa, sillä valitettavasti kaksi alkiota jouduttiin poistamaan eläinlääkärin toimesta turvallisemman odotuksen takaamiseksi.
– Ja me ODOTAMME! Hän odotti kolmosia, mutta eläinlääkärini joutui poistamaan kaksi follikkelia turvallisemman raskauden vuoksi, Riina kertoo julkaisussaan vapaasti suomennettuna.
Julkaisussaan Riina-Maija avaa tulevan varsan näyttäviä sukujuuria ja tavoitteitaan jalostuksen suhteen. Riinis myös kirjoittaa kauniisti rakkaasta, pientä varsaa odottavansa hevosestaan.
– Olen niin kiitollinen tästä hämmästyttävästä, voimakkaasti liikkuvasta ja supervoimakkaasta, ystävällisestä tammasta, joka on jo antanut minulle Ellin, ja ensi kesänä odotamme Benicio-linjan varsaa. Olen niin innoissani!!! Riina kirjoittaa päivityksessään.
Syöminen jäi kiireessä
Riina-Maija kertoi hetki sitten huolestuttavista elintavoistaan.
Olet mitä syöt -kaudella kilpaillut Riinis kertoi arkensa majatalon kesäsesongin kanssa olevan kiireistä ja syömisen jääneen hyvin vähäiseksi sen myötä.
Riina-Maija kertoi ohittavansa nälän tunteen tyystin, ja juovansa vasta sitten, kun häntä alkaa huimaamaan ja jalat eivät jaksaisi enää kantaa.
Ohjelmassa elämäntapoja kuntoon laittava julkkislääkäri Pippa Laukka järkyttyi Riiniksen elintavoista, ja kertoi tämän kärsivän osteopeniasta eli luun lujuuden heikentymisestä. Vakava diagnoosi on osteoporoosia edeltävä tila, ja Riina-Maija kertoikin kuvausten jälkeen lisänneensä ruokavalioonsa D-vitamiinia, kalsiumia ja kuituja.