Riina-Maija Palander avautuu kriisistä

Riinis kertoo Instagramissa yllättävästä kriisitilanteesta.
Seiska uutisoi alkuvuonna entisen alppitähti Kalle Palanderin jättäneen avioerohakemuksen Länsi-Uudenmaan käräjäoikeuteen 7.1.2025.
Hän ja Riina-Maija "Riinis" Palander ovat olleet naimisissa 18 vuotta, ja heillä on kolme yhteistä lasta, Romeo, Mona-Lisa ja Oda-Sofia.
Erohakemuksen taustalla olivat jo pitkään velloneet huhut, että kyyhkyläisten liitto olisi jälleen rakoillut. Kyseessä on jo toinen kerta, kun Kalle on rustannut erohakemuksen käräjille. Kalle hakee eroa yksin.
Erosta huolimatta Riinis on päivitellyt melko tavalliseen tapaan sosiaalisen median profiiliaan. Nyt on koittanut tilanne, joka vaati Riinikseltä nopeaa toimintaa.
Kriisitilanne
Hän kertoo Instagramissa kriisistä, jonka hän, tai tarkemmin ottaen hänen tyttärensä, on kohdannut.
Riina-Maija lisäsi Instagram-tarinoihinsa valokuvan kultaisesta tarjottimesta, jolla komeilee teekuppi. Taustalla näkyy erilaisia hiustenhoitotuotepulloja, ja kuva onkin otettu kampaamossa.
– Mona-Lisalla oli hiuskriisi, joten varasin nopeasti kampaamoajan hänelle, Riina-Maija kirjoittaa kuvan yhteydessä vapaasti suomennettuna.
Riinis ei paljasta, millaisen hiuskriisin peruskouluikäinen tytär on kohdannut. Julkaisun perusteella tilannetta ei kuitenkaan pystynyt kotona pelastamaan.
– Teehetki odotellessani, hän kuittaa.