Renny Harlinilla isoja haasteita – näin Johanna reagoi

Elokuvaohjaaja ei pääse helpolla.
Elokuvaohjaaja ja -tuottaja Renny Harlin, 66, ei päästä itseään helpolla luomistyössä.
Arkistovideo: Rennyn talousasiat.
Renny kertoo Instagram-videollaan isoista haasteista, jotka hän on valmis selättämään elokuvan tähden.
Ohjaaja nimittäin haluaa kuvata tulevan Black Tides -leffan aidossa ympäristössä eikä lavasteissa.
Videolla Renny esiintyy englanniksi ja kertoo olevansa Barcelonassa, Espanjassa. He tekevät parhaillaan elokuvan esituotantoa.
– Kun elokuvaa tehdään vedessä, on paljon asioita, joita on otettava huomioon, hän kertoo videolla.
Vaativaa työtä
Renny kertoo kuvaamisessa olevan muutamia eri vaihtoehtoja, joista ensimmäinen olisi kuvata LED-näyttöjen avulla studiossa. Tällöin kaikki heijastettaisiin näytölle. Toinen vaihtoehto olisi kuvata altaassa sinistä taustaa tai oikeaa horisonttia vasten.
– Tai voi kuvata meressä, laiturissa poukamassa, taikka mennä ihan avomerelle ja kuvata oikeasti siellä. Jos tekee näin, kuvausveneet pystyvät ottamaan kyytiin vain 12 henkeä, mutta koko kuvausryhmässä on 200 jäsentä.
Ohjaaja sanookin, että oikealla merellä kuvaamiseen tarvitaan lukuisia veneitä, jotta kuvaukset saadaan toteutettua.
– Olet sään ja tuulen armoilla, sekä myös virtauksien, aaltojen ja auringon armoilla.
Samalla Renny muistuttaa, että toimivien kuvakulmien löytämisen lisäksi tärkeää on työntekijöiden viihtyvyys ja turvallisuus.
Renny kuitenkin uskoo vahvasti siihen, että kaikki on sen arvoista.
– Mikään ei vedä vertoja sille, että kuvataan aidoissa olosuhteissa, ja annetaan yleisölle aito tunne siitä, että he olisivat paikan päällä mukana.
Johanna innoissaan
Rennyn puoliso Johanna on mukana projektissa. Hän ei hillitsi innostustaan kommentoidessaan miehensä videota.
– En malta odottaa, että päästään kuvaamaan! Olet paras, Johanna hehkuttaa englanniksi punaisten sydänten kera
