Renny Harlinilla, 67, poikkeuksellinen treenikumppani – kuva
Renny ei joudu hikoilemaan kuntosalilla yksin.
Ohjaaja Renny Harlin, 67, vietti vastikään perheensä kanssa kesälomaa koto-Suomessa.
Kuinka hyvin amerikkalaiset tuntevat Renny Harlinin? Se selviää videolta!
Harlineilla on kesäpaikka Suomenlahdella, ja perheellä on ollut tapana vierailla luksusmökillään loma-aikoina. Tänä kesänä he ehtivät viettää merimaisemissa yli kuukauden, mikä herätti Rennyn Johanna-vaimossa ristiriitaisia tunteita.
– Kun kuusi vuotta sitten jätin Suomen, en olisi ikinä uskonut jonkin saavan minut kaipaamaan takaisin näin paljon, Johanna tunnusti reissun lähestyessä loppuaan.
Elämä Amerikassa
Siitä huolimatta, että ikävä nosti päätään, ovat Harlinit palanneet kotiinsa Floridaan.
Pari päivää sitten Renny kertoi Instagram-seuraajilleen, että pariskunnan isommat lapset ovat päiväkodissa, mutta pienin viettää päivänsä vielä kotona vanhempiensa kanssa.
Rennyllä ja Johannalla on kolme yhteistä lasta. Esikoistytär Coco syntyi heinäkuussa 2022, ja poika Jules kaksi vuotta myöhemmin. Viime huhtikuuss perheonni täydentyi vielä Dax-pojalla. Lisäksi Rennyllä on jo aikuinen Luukas-poika aiemmasta suhteestaan.
Tuleva stuntmies
Dax saa siis vielä nautiskella rauhallisesta kotiarjesta. Renny ja Johanna työskentelevät paljon kotoa käsin, joten molemmat saavat olla tiiviisti länsä kuopuksensa vauvavuodessa. Kolmannen lapsen kanssa monet asiat sujuvat jo rutiinilla, mistä kielii myös Rennyn tuorein somejulkaisu.
Otoksessa Renny on tekemässä punnerruksia kuntosalilla. Ohjaaja ei joudu hikoilemaan yksin, sillä hän on saanut salille yllättävää seuraa: pikkuinen Dax makoilee vatsallaan isänsä vieressä.
– Koulutan nuorinta stuntmiestäni, Renny kirjoittaa englanniksi vitsaillen.