Renny Harlin teki Johanna-vaimostaan vastaavan tuottajan

Viime vuonna syntynyt Coco on jo tottuneesti mukana työmaalla.
Ohjaaja Renny Harlin, 64, esittelee ihastuttavaa tunnelmaa hänen elokuvatyönsä tiimellyksestä.
Renny julkaisi Instagram-tililleen kuvakoosteen, jossa on viime vuonna syntyneen Coco-vauvan kanssa kuvauksissa.
Kuvissa Renny on peittänyt emojeilla paitsi monitoreista näkyviä kohtauksia, myös pienokaisen kasvot.

Tiimityötä
Kuvasarjan toisessa otoksessa Renny ja Coco osoittavat kumpainenkin sormellaan samaan suuntaan.
Otoksista välittyy yhdessä tekemisen meininki, ja niin Renny itsekin tokaisee kuvatekstissä.
– Elokuvan kuvaaminen on tiimityötä, hän muistuttaa englanniksi.
Myös Rennyn Johanna-rakas, 29, on mukana koosteen viimeisessä kuvassa. Johanna hymyilee onnellisena lapsensa ja miehensä vierellä.
Renny ja Coco istuvat tuolilla Johannan seistessä. Johanna pitelee kättään raskausvatsansa päällä.
Krisse Salminen kohtasi takaiskun – muistelee menneitä nostalgisessa kuvassa
Muutto edessä
Pariskunnalle on tulossa toinen yhteinen lapsi. He julkistivat ilouutisen lokakuun lopussa. Johannan laskettu aika on ensi vuoden huhtikuussa.
Edeltävässä Instagram-päivityksesssään Renny paljasti, että perhe on Uudessa-Seelannissa töissä vielä hetken. He nimittäin muuttavat viikon päästä Espanjaan, jossa elokuvatyö jatkuu.
Kuvassa, jonka Renny julkaisi, Johanna istuu vastaavan tuottajan tuolilla ja suutelee rakastaan.
Perheessä on jo joulutunnelmaa, sillä Renny ja Johanna ovat käyneet ihastalemassa jouluikkunaa lapsensa kanssa. Lisäksi he ovat leiponeet pipareita, käy ilmi Instagram-tarinoista.
Renny ja Johanna Harlin paljastavat upeassa rakkauskuvassa – muutto edessä!
