Raskaus sai Emmi Granlundin säteilemään – kuvat!

Raskaus sai Emmi Granlundin säteilemään – kuvat!

Taiteilija ja hyvinvointikouluttaja Emmi hohtaa ja osoittaa visuaalista osaamistaan raskaudestakin kertovilla videoilla ja kuvillaan.

Kolmatta lastaan odottava hyvinvointivaikuttaja, kuvataiteilija ja musiikintekijä Emmi Granlund herättää mielenkiintoa oman toimensa lisäksi myös entisen puolisonsa vuoksi.

Emmillä ja NHL-miljonääri Mikael Granlundilla on kaksi yhteistä lasta jo päättyneestä liitostaan. Nyt Emmi odottaa kolmatta uuden rakkaansa kanssa.

Tuoreessa Instagram-julkaisussaan Emmi esittelee paksun nipun kuvia ja videoita elämästään. Visuaalisena taiteilijana Emmin otokset ovat tarkkaan harkittuja tunnelmapaloja.

Visuaalisen taidon lisäksi kuvissa näkyy myös, miten raskaana oleva Emmi säteilee upeana. Emmin erilaiset pukeutumistyylit raskausvatsan kanssa näkyy ensimmäisessä kuvassa ja esiintyvät uudestaan kahdella videonpätkällä.

Kun kelaa kuvan päällä olevasta nuolesta oikealle, Emmi vilahtaa vielä viimeisessäkin kuvassa.

Kuvissa nähdään myös muun muassa Emmin muusikkorakas Jasper. Kolmannen lapsensa Emmi on kertonut syntyvän syyskuussa.

Videolla vietetään myös Emmin ja Mikaelin kuopuspojan nelivuotissynttäreitä.

Aikoinaan Emmi ja Mikael ovat tavanneet Mikaelin armeijan jälkeen ja kihlautuneet kuusi vuotta myöhemmin 2018, jolloin Emmi oli jo matkustanut Yhdysvaltoihin Mikaelin perässä. Naimisiin he menivät seuraavana vuonna. Esikoispoika oli tuolloin jo syntynyt, ja toinen poika syntyi kaksi vuotta myöhemmin 2021. Surullisesti poikalasten välissä syntyi kuolleena tyttövauva.

Mikaelin ja Emmin rakkaus vihellettiin päättyneeksi yhteisellä avioerohakemuksella vuonna 2023.

Samana vuonna myös uusi rakas Jasper tuli mukaan Emmin elämään. Mikaelin ja Emmin välit ovat mediatietojen mukaan hyvät.

Mikael on mukana poikiensa elämässä hyvin aktiivisesti, vaikka työ NHL:ssä vie hänet talviksi Yhdysvaltoihin. Yhdysvaltoihin kulkee kuitenkin lentoja, ja Emmin elämä yksityisyrittäjänä sallii ajoittain matkustelun vapaammin kuin tavanomaisessa palkkatyössä.