Raiteille nukahtanut Jani sai vakavia vammoja – rakensi elämänsä uudelleen: Nykyään arvostan pikkuasioitakin

Vastikään täysi-ikäiseksi ehtinyt Jani Roponen oli vuonna 1998 juhlimassa ystäviensä kanssa. Vahvan humalatilan vuoksi hän ei päässyt ravintolaan sisään vaan jäi yksin harhailemaan kaupungille.

– En missään tapauksessa ollut itsetuhoinen, sellaisesta ei ole kyse. Olin vain hypännyt kotimatkalle junaan, mutta nukahtanut sinne. Jäin kyydistä Pitäjäniemen asemalla. En muista matkasta mitään, mutta olin jäänyt kiskoille istumaan, Jani kertoo.

Aseman ohi seuraavaksi porhaltavan junan kuljettaja näki Janin istuvan kiskoilla, mutta ei voinut tehdä yhtikäs mitään. Hänen tehtäväkseen jäi aloittaa hätäjarrutus ja soittaa pikaisesti hätäkeskukseen.

Ambulanssi oli Janin onneksi salamana paikalla, sillä äkillisen suuren verenhukan vuoksi hän olisi voinut menehtyä hetkessä.

Sairaalassa Janin sisäisiä verenvuotoja korjattiin yli 20-tuntisessa leikkauksessa. Ensimmäinen kuukausi meni käytännössä koomassa. Hän muistaa ajalta ainoastaan unet ja sen, että hänen hampaitaan käytiin välillä pesemässä.

Ennusteet eivät olleet missään tapauksessa lupaavia.

– Vasen jalkani oli revennyt irti reiden yläosasta, enkä tiennyt sitä, kun heräsin koomasta. Jalka tuntui vain puutuneelta ja ihan kuin sitä olisi pistellyt, vaikka sitä ei ollut enää olemassakaan. Lisäksi selkäranka oli murtunut kolmesta kohtaa ja kasattu kokoon tukiraudoilla.

Nuorukainen vietti sairaalassa puoli vuotta. Hän joutui opettelemaan uudelleen kaiken istumisesta ja syömisestä lähtien.

Yli 20 tunnin leikkaus – Janin bileilta vei kuukaudeksi koomaan

Nykyään Janilla pyyhkii hyvin. Hänellä on vakituinen työ, vaimo ja kaksi lasta. Hän asuu omakotitalossa ja elää täyttä elämää.

– En olisi uskonut, että saan vielä koottua elämästäni näin hienon. Myös raudat selkärangastani on saatu poistettua.

Hänen arkensa tärkein apuväline on automaattivaihteinen auto, jolla hän ajaa päivittäin töihin Lohjalta Helsinkiin.

– Työskentelen Helsingin kaupungin sosiaalivirastossa ohjaajana fillaripajalla, jossa autan pitkäaikaistyöttömiä saamaan arkeen tekemistä ja rytmiä. Pidän työstäni todella paljon.

Janilla on apunaan myös jalkaproteesi, mutta hän ei pysty kävelemään silti pitkiä matkoja.

– Joskus kotona käytän kyynärsauvoja, ja joskus tarvitsen pyörätuolia. Kun ikää tulee, nivelet kuluvat, ja sen huomaa, ettei tässä enää parempaan olla menossa.

Janilla on onnettomuudestaan vielä jonkin verran fyysisiä vaivoja. Hän ei saa ojennettua oikeaa kättään suoraksi, ja pikkusormi puuttuu. Lisäksi oikea jalka kipuilee selän hermovaurion vuoksi.

– Toipuminen on ollut todella pitkä matka. Olen kiitollinen jokaisesta päivästä ja siitä, että minulla on perhe, työ ja oma koti. Urheilu on edelleenkin iso osa elämääni, ja se on auttanut minua eteenpäin.

Janin rakkain harrastus on parajääkiekko. Lisäksi hänellä on kotonaan kuntosalilaitteita, joilla pitää lihaskuntoa yllä.

Hän pyöräilee myös ahkerasti erikoisvalmisteisella pyörällä, jota poljetaan käsin.

– Elämäni oli pienestä kiinni. Nykyään arvostan kaikkia pikkuasioitakin, mitään en pidä enää itsestäänselvyytenä.

Janilla on vahva halu rohkaista muita onnettomuuksissa olleita.

– Vaikka miten mustalta tuntuisi, elämän voi rakentaa aina uudelleen päättämällä keskittyä niihin asioihin, jotka antavat voimaa ja tuovat iloa.