Rahapaljastus! Alina Voronkovalla on syytä juhlia

Somevaikuttaja iloitsee avoimesti Espanjassa.
Ex-missi ja somevaikuttaja Alina Voronkova täytti tänään perjantaina (13.12) pyöreät 30 vuotta.
Espanjassa viihtynyt Alina Voronkova paljastaa, että tänään on pääjuhlapäivä virallisten syntymäpäiviensä kunniaksi. Edellisenä päivänä Alinan ystävät yllättivät Alinan ja järjestivät kreikkalaisen illan, johon kuului ruoan lisäksi erilaista ohjelmaa.
Tänään hänen jääkiekkoilijamiehensä Joonas Hurri, 33, ottaa vetovastuun juhlien kulusta.
– Osa kyselee ikäkriisin perään ja toiset taas hehkuttavat kolmenkympin ikää parhaimmaksi. Käännyn enemmän jälkimmäisen puoleen ja tässä muutama havainto, Alina miettii syntymäpäivänään Instagramissa ja listaa:
– Omat rajat ja tarpeet ovat kirkastuneet, joka tekee elämästä tasapainoisempaa
– Jokainen vaihe elämässä on arvokas ja kantaa eteenpäin tuoden itsevarmuutta tekemiseen
– Tilillä myös hommat paremmin kuin kaksikymppisenä
– Useampi unelma on tullut täytettyä ja niistä iloittua, mutta vielä usea semmoinen häämöttää edessäpäin
"Mielenkiintoista nähdä..."
Alina kertoo ajatelleensa nuorempana enemmän töitä, vaikka nykyisin tili näyttää valoisammalta.
– Kaksikymppisenä koki elämän erittäin ura painoitteiseksi ja lähes koko elämä pyöri sen ympärillä. Viime vuosien aikana hitaampi tahti on tuonut enemmän onnea ja rauhaa, joka on tuntunut tähän hetkeen hyvältä. Mielenkiintoista nähdä millaisessa rytmissä sitä tulevaisuudessa tulee elettyä (onko tämä vaan hetkellinen hidastaminen vai pysyvä muutos, sen näkee elämällä eteenpäin)
Urheilullinen sisällöntuottaja toivoo pysyvänsä jatkossa terveenä.
– Tulevalle vuosikymmenelle toivon tasapainoa, iloa ja terveyttä, jotta näistä vuosista ehtii nauttimaan mahdollisimman pitkään!
Alina ja Joonas-puoliso ovat palaamassa Suomeen vietettyään lähes 11 viikkoa Espanjan lämmössä.