Pukisitko? Anu Saagimin asu hämmentää

Pukisitko? Anu Saagimin asu hämmentää

Sanavalmis mediapersoona kohahduttaa jälleen.

Kohukaunotar Anu Saagim, 62, osaa säväyttää. 

Anu on totuttu näkemään toinen toistaan näyttävämmissä asuissa. Paljasta pintaakaan suorasanainen mediapersoona ei pelkää näyttää. 

Tällä kertaa Anun vaatevalinta herättää kuitenkin huomiota tavallisesta poikkeavalla tavalla. Anu julkaisi itsestään vastikään kuvan Instagramissa. Hän päivittää someaan varsin ahkerasti, mutta aivan tällaisena häntä ei olla totuttu näkemään.

Hymyilevä Anu poseeraa otoksessa värikkäässä kesäasussa. Kaulasssa hänellä on näyttävä, turkoosi helmikoru ja sormessa killuu suurikokoinen keltainen perhonen.

Huomion vie kuitenkin jokin muu. Anu on nimittäin vetänyt kuvassa päähänsä melkoisen erikoisen päähineen. 

Ruusukultaisessa pannassa on kerrassaan kummallinen yksityiskohta. Korvien takaa sojottavat leveät, kenties simpukankuoria imitoivat härpäkkeet. Ensivaikutelma ei kuitenkaan ole merellinen, vaan ulokkeet muistuttavat nopealla vilkaisulla enemmänkin korvia. 

Anu on paitsi uskalias esiintyjä myös pukeutuja.
Anu on paitsi uskalias esiintyjä myös pukeutuja.

Ihan kuka vaan ei tämänkaltaista asustetta uskaltaisi käyttää. Nuorekas ja rohkea Anu saa kuitenkin erikoisemmankin kapistuksen toimimaan. 

Paljasti yksityiselämän haasteensa

Seiska haastatteli Anua juhannuksen alla. Tuolloin Anu paljasti hänen ja Ristomatti Ratian eron todelliset taustat. Pari erosi 2016.

- Silloin kun Ristomatti sai tietää, että hänellä on alkava muistisairaus, hän sanoi että nyt meidän on pakko erota. Omaisuuden jakaminen olisi sairauden edetessä ollut vaikeampaa ja olisin pahimmillaan joutunut omaishoitajaksi. Niinpä Ristomatti jakoi kaiken omaisuutensa valmiiksi jo tuolloin, Anu avasi kesäkuussa. 

Nykyisin Ristomatti asuu helsinkiläisessä vanhainkodissa. Anu vierailee ex-puolisonsa luona säännöllisesti. Ristomatin heikkenevä kunto on tehnyt vierailuista vaikeita.

- Olen aivan poikki sen vierailun jälkeen ja henkisesti rikki monta päivää. Koko se tilanne vanhainkodissa on niin vaikea. Se ei ole ihmisarvoista elämää, Anu kertoi Seiskalle.