Pottukoira lähetti kuvan alapäästään – aikuisviihdetähti Sandra Bay järkyttyi
Syynä kaksikon riitaan on "Pikku-Pottukoira" – tai oikeammin kuva siitä.
Aikuisviihdetaiteilija Sandra Bay ei ehkä päässyt ottelemaan Immun Fight Night -tapahtumaan, mutta taannoin rappiostriimaaja "Pottukoira" eli Jouko Kärkkäinen yritti saada hänet.
Video: Näin Pottukoira kertoi työstään kesällä.
Saada siis vieraakseen tekemään yhdessä striimiä kotiinsa Tallinnan välittömässä läheisyydessä sijaitsevalle omakotitalolleen.
Sandra kertoo Seiskalle vierailleensa viime kuukausina tarkoin harkitusti podcasteissa ja miettineensä pitkään Pottukoiran luona vierailua.
– Ensin sovimme, että tulen Pottukoiran vieraaksi Harjumaalle hänen Kick-striimiinsä.
"Pyysi, että pukeutuisin..."
Pottukoira oli Sandran mielestä oikeinkin innoissaan keskustelemassa ja suunnittelemassa, mitä kaksikko keksisi striimissä, jotta katselijoita olisi mahdollisimman paljon.
Alkoi tulla myös ehdotuksia – tai pyyntöjä.
– Pottukoira pyysi, että pukeutuisin muun muassa koulutyttöasuun ja sitä kautta tulisi mahdollisimman paljon kohua ja katselukertoja hänelle.
– Itse en olisi saanut pennin latiakaan!
Sandra kertoo kyseessä olleen sama tapa, jolla häntä lähestyttiin Immun illan osalta.
"Mediahuomiota"
Tuolloin ”matchmaker” lähestyi somessa kysyen kiinnostusta otella Martina Aitolehteä vastaan IFN:ssä.
Rahan sijasta tarjolla olisi ollut ”mediahuomiota”.
Se oli minulle liikaa, ja päätin olla menemättä!
Martina taas puhui myöhemmin kuusinumeroisesta summasta, jonka hän saisi vedettyään kintaat käteen.
– Pottukoiran ja IFN:n tapauksessa sama juttu: minulle ei rahaa, vaan rahat viedään käsistäni toiselle osapuolelle.
Yhtä kaikki Sandra suostui kuitenkin lopulta lähtemään Pottukoiran luokse tekemään kontenttia.
"Se oli minulle liikaa"
Tarkoitus oli Sandran mukaan kuvata 13. elokuuta, mutta kaikki muuttui 31. heinäkuuta yöllä.
– Pottukoira lähetti täysin pyytämättä ja yllättäen kuvan pilistään.
– Se oli minulle liikaa, ja päätin olla menemättä!
Meidän piti tavata, mutta en jaksanut, niin nytkö se on kääntänyt sen niin päin?
Siinä missä Anneli Jäätteenmäki joutui eroamaan virastaan pyytämättä ja yllättäen tulleista fakseista, joutui Pottukoira tekemään striimiä ilman Sandraa.
– Sinä yönä järkytyin, Sandra huokaa.
"Oli itse tulossa tänne"
Ja tokihan Seiska tavoitti perjantaina myös Pottukoiran, joka kertoi olevansa juuri ”verotarkastuksessa”.
Mies ei vaikuttanu olevan järin iloinen kuullessaan Sandran puheista.
– Sandra oli itse tulossa tänne, ja en vastannut sille mitään…
Eihän sillä taida ainakaan Suomessa olla juuri mitään näkyvyyttä…
– Meidän piti tavata, mutta en jaksanut, niin nytkö se on kääntänyt sen niin päin?
Tämän jälkeen keskustelu päättyykin Pottukoiran siivittämiin kirosanoihin ja uhkailuihin.
"Koittaa kääntää minua vastaan"
Maanantaina Seiska tavoitti Pottukoiran uudestaan. Hän kuulosti ihan herran enkeliltä, vaikka kertoikin olevansa darrassa.
– Joo, lähetin kikkelikuvan Sandralle.
– Mutta… eihän se… nyt hän koittaa kääntää minua vastaan, että tämä olisi jotenkin yksipuolista.
Pottukoira kertoo, että kaksikon oli tarkoitus tehdä kimpassa pornoa.
– Miten hän nyt ihmettelee minun kikkeliä? Kyllähän sen nyt pitäisi minun työkalu tietää?
"Juuri mitään näkyvyyttä…"
Yhtä kaikki, kuvaukset jäivät siis lopulta kuvaamatta.
– Hakeeko se Sandra sitten julkisuutta vai mitä?
– Eihän sillä taida ainakaan Suomessa olla juuri mitään näkyvyyttä…
”Pikku-Pottukoirasta” kertoi aiemmin Uuno.