Podcast: Vilma Karjalaisen salaisuus julki – alkoholia ja pettämistä

Podcast: Vilma Karjalaisen salaisuus julki – alkoholia ja pettämistä

Vilma avautui ensimmäistä kertaa suhteensa todellisista haasteista.

Yrittäjä ja somevaikuttaja Vilma Karjalainen avautui tuoreessa Mamma Mia -podcastissaan nykyisen suhteensa haasteista. Vilma kertoo suhdetta varjostaneen vaikea neliödraama sekä alkoholi.

Arkistovideo: Gossip Moms Suomi – Vilma kertoo tienesteistään

Keväällä 2024 Vilma ilmoitti eronneensa lastensa isästä, ja löytäneensä uuden rakkauden. Nyt hän paljastaa, mitkä olivat suhteen todelliset lähtökohdat.

– Mun miehellä oli tyttöystävä, kun me alettiin seurustelemaan. Heillä oli etäsuhde, mutta ne oli nähnyt meidän suhteemme aikana.

Neliödraama

Vilman mukaan hän ei voi täysin heittää miestään rekan alle toisen naisen salailusta, sillä myös Vilmalla oli ollut suhteen alussa tunteita toiseen mieheen.

– Mulla oli henkisesti vaikeaa päästää irti mun eksästä. Tuntui että olimme eksäni kanssa me, ja että olin vain rakastunut toiseen.

Vilma kertoo viettänensä eksänsä kanssa paljon aikaa perheenä, samaan aikaan kun hänellä oli tuore suhde käynnissä.

Vilma juontaa Mamma Mia -podcastia yhdessä juontoparinsa Henna Kalinaisen kanssa.
Vilma juontaa Mamma Mia -podcastia yhdessä juontoparinsa Henna Kalinaisen kanssa.

Alkoholia ja nöyryyttämistä

Vilma avautuu myös alkoholin tuomista lisäkierroksista suhteeseen.

– Alkoholi on mulla semmonen, mikä ajaa mua tekemään asioita, mitä mä en todellakaan halua tehdä. Se on osa syy, miksi päätin myöhemmin lopettaa alkoholin käytön kokonaan.

Vilma paljastaa pikkujouluristeilyllä alkoholin vaikutuksen alaisena suudelleensa toista miestä. Tilannetta todisti Vilman Instagramin privaattipuolen yleisö.

– Mä nöyryytin mun miestä niin pahasti. Mä pussailin mun ystävän eksää, samalla kun mulla oli Instagram-live käynnissä.

Vilma heitti miehen pihalle

Vilma kertoo oppineensa edellisistä suhteistaan parisuhdemallin, jossa täytyy olla aina draamaa. Kun suhde alkoi rauhoittua parisuhdeterapian avulla, Vilma ei tuntenutkaan oloaan turvalliseksi tasaisessa arjessa. Silloin Vilma päätti heittää miehensä pihalle.

– Mä aiheutan sitä draamaa tahallaan, mä oon tajunnut sen nyt, Vilma toteaa.

Pihalle heitosta huolimatta, pari palasi myöhemmin yhteen. Yhteistä taivalta on jatkunut nyt noin vuoden ajan. 

– Edelleen tulee draaman hakuisia ajatuksia, mutta nyt taistelen niitä vastaan. Mulla on niin hyvä olla hänen kanssaan, Vilma toteaa.