Podcast: Shirly Karvisen epämiellyttävä lääkärikokemus

Shirly joutui lääkärikäynnillä inhottavaan tilanteeseen.
Ex-missi Shirly Karvinen paljasti taannoin Olipa kerran otsikko -podcastissaan katuvansa silikonirintojaan.
Katso video Shirlyn suhdehistoriasta:
Maanantaina (30.6.) julkaistussa jaksossa Shirly kertoi käyneensä asian tiimoilta konsultaatioissa, jotka eivät menneetkään toivotulla tavalla.
Toiveena pienemmät rinnat
Silikonirintojaan katuva Shirly kertoi kaipaavansa luonnollisia, pieniä rintojaan.
– On tullut olo että näille (rinnoille) voisi tehdä jonkinlaisen päivityksen, Shirly kertoi.
Päivityksellä Shirly tarkoitti rintojen uudelleen muotoilua esimerkiksi rasvasiirron ja luonnollisemman implantin avulla. Koko implanttia Shirly ei kertomansa mukaan haluaisi poistaa, sillä silloin rinta jäisi tyhjän näköiseksi.
Shirly on ryhtynyt asian kanssa tuumasta toiseen.
– Olen päättänyt että tällä kertaa otan asioista kunnolla selvää, ja käyn parillakin eri tyypillä konsultaatiossa, Shirly kertoo.
Shirly kertoo käyneensä tähän mennessä kahdessa eri konsultaatiossa, joista kumpikaan ei vakuuttanut.
Epämiellyttävä kokemus
Ensimmäinen konsultaatiota antanut lääkäri jätti Shirlylle oudon olon. Lääkäri oli alkanut kysellä hänen työkuvioistaan viihdealalla, samalla akun Shirly seisoi hänen edessään yläosattomissa.
– Tuli vähän outo olo, kun itse olen tissit paljaana ja toinen rupee kyselemään että miten tv-tuotanto ja mediamaailma pyörii, Shirly kertoo huvittuneena.

Jättilasku tyhjästä
Toinen konsultaatiokäynti ei jättänyt Shirlylle sen parempaa mielikuvaa.
Shirly oli tuonut lääkärille ilmi toiveensa pienemmistä rinnoista ja mahdollisesta rasvansiirron ja pienemmän implantin yhdistelmästä. Hetken aikaa Shirlyä tutkittuaan lääkäri oli todennut, ettei hän ole erikoistunut kyseisiin menetelmiin.
– Olin siellä vastaanotolla 10 minuuttia, jonka aikana lääkäri nipisteli mua hetken aikaa, ja totesi että hän ei ole tähän hyvä, Shirly kertoi pöyristyneenä.
Kaiken kukkuraksi lääkäri antoi Shirlylle suosituksen lääkärille, jonka konsultaatiossa hän oli jo aiemmin käynyt. Käteen ei siis toistaiseksi jäänyt muuta kuin lasku.
– Maksoin 175 euroa siitä että hän suositteli mulle tyyppiä, jonka luona olen jo käynyt.