Podcast: Niko Saarinen paljastaa julkkisseksihistoriansa

Podcast: Niko Saarinen paljastaa julkkisseksihistoriansa

Niko Saarinen avautui podcastissa intiimeistä kohtaamisistaan.

Mediapersoona Niko Saarinen, 37, on ollut monessa mukana. Vuoden radiojuontajan tittelin kahtena vuotena itselleen napannut Niko on kotimaisen tositelevision kruunaamaton kuninkaallinen. Uskalias heittäytyminen onkin vienyt tv-tähden mitä erikoisempiin tilanteisiin. 

Nikotellen -podcastinsa viimeisimmässä jaksossa Niko sukeltaa juontajaparinsa Kisun kanssa julkkismaailman kulisseihin. Kaksikko kertoo omia kokemuksiaan valokeilassa ja sen vieressä. Kaverukset intoutuvat tekemään paljastuksia myös intiimeistä kohtaamisistaan.

Vaikka Niko tosi-tv-veteraani onkin, ovat rakkausrealityt jääneet hänen osaltaan vähiin. Vuonna 2021 hän kuitenkin piipahti Ex and the City -sarjassa. Tuttuun tapaansa yleisön lemppari tuotti tunteita herättävää viihdesisältöä. Niko heittäytyi intohimon vietäväksi sinkku-Rasmuksen kanssa. 

- Seuraavana aamuna tuotannosta kysyttiin, että mitä helvettiä yöllä on tapahtunut. Sammalsin, että sitä samaa kysyn itseltäni, Niko muistelee podcastissa. 

Niko paljastaa lähteneensä ohjelmaan mukaan, vaikka lähipiiri vastusti ideaa. Kaverit ajattelivat, ettei sarjan profiili sopisi Nikon julkisuuskuvaan. 

- Eihän sinne lähteminen ehkä kannattavaa ollut, mutta en kadu, Niko pohtii.

Aiheesta innostuneena juontajapari utelee Nikolta, onko tällä ollut sutinaa kenenkään julkisuudesta tutun henkilön kanssa. Kysymys saa aikaan pientä kiertelyä ja hihittelyä.

Reality-kunkku on ehtinyt moneen mukaan.
Reality-kunkku on ehtinyt moneen mukaan.

- On ollut, Niko myöntää.

Nimiä juontaja ei kuuntelijoiden suureksi harmiksi suostu paljastamaan. Pieniä vihjeitä Niko kuitenkin tiputtelee. 

- Oli sellainen tulevaisuuden formulakuski. Hän sanoi vievänsä minut Monacoon, Niko kertoo nauraen.

Mitä ilmeisimmin kyseinen yhden yön -kuski oli jonkin verran Nikoa itseään nuorempi. Kisu nimittäin pohtii, oliko herra edes täysi-ikäinen. 

- Kai nyt ammattikuski, täytyyhän sillä olla ajokortti, Niko parahtaa vastaukseksi. 

Tulevaksi kesäksi Niko haaveilee romanssinpoikasesta. Niko toteaa, että kyllähän hänelle formulakuski kelpaisi. 

- Makoilisin Minttu Räikkösenä, tv-tähti haaveilee. 

Mieshaaveidensa yhteydessä Niko innostuu tekemään myös paljastuksen hänen ja Maisa Torpan yhteisen ohjelman ajalta. 

- Maisa seurusteli silloin rallikuskin kanssa. Olimme juuri lopettaneet kuvaukset Barcelonassa. Mies tuli hakemaan Maisan yksityiskoneella ja lennätti tämän Monacoon. Minä puolestani lensin reittilennolla takaisin Suomeen, Niko parahtaa.