Podcast: Miska Haakanalta ja Alisa-rakkaalta yllättävä suhdepaljastus

Pariskunta on ollut kahdeksan vuotta yhdessä.
Tubettajana ja näyttelijänä tunnetuksi tullut Miska Haakana puhuu puolisonsa, kuvaajan ja elokuva-alaa opiskelevan Alisa Aarniomäen kanssa ensimmäistä kertaa parisuhteensa muodosta julkisuudessa.
Arkistovideo: Miska paljastaa Seiskalle suussasulavan pizzareseptinsä.
Kaksikko on vieraana Sointu Borgin ja Janni Hussin Sana on vapaa -podcastissa. Miska ja Alisa paljastavat, että heillä on avoin suhde. Toisin sanoen he ovat non-monogamisia eli monisuhteisia.
Pariskunta tapasi toisensa Tinderissä kahdeksan vuotta sitten. Sittemmin he ovat avanneet suhteensa. Alisa oli sanonut Miskalle, että jos häntä joskus kiinnostaisi kyseinen asia, Alisa olisi valmis puhumaan siitä.
"Tuntuu oikealta"
Kolmisen vuotta sitten he keskustelivat suhteensa yksityiskohdista kunnolla. He eivät aiemmin ole avanneet asiaa julkisesti.
– Se tuntuu oikealta, ja että se on osa elämäämme, arkeamme ja oleellinen osa meitä, Miska perustelee podcastissa.
Jannista on hyvä, että aiheesta puhutaan enemmän.
Miskasta on ollut mielenkiintoista keskustella avoimesta suhteesta myös niiden kanssa, jotka ovat perinteisissä suhdemuodoissa. Sointua kiinnostaa, miten muut reagoivat kaksikon avoimeen suhteeseen.
– Sitä kuulee tosi usein (muilta ihmisiltä), että "minä en itse pystyisi", Alisa kertoo Soinnulle.
Keskustelu tärkeää
Pariskunta on sopinut säännöt siitä, mitä avoin suhde heidän kohdallaan tarkoittaa. He itse muotoilevat asian niin, että ovat suhteessa, jossa voi tapailla muita ihmisiä. He saavat myös ihastua muihin.
Miska ja Alisa tuovat jakson aikana monta kertaa esille sen, että toimivan suhteen tärkeä elementti ja edellytys on puhuminen ja avoin keskustelu.
Jakson aikana he pohtivat monisuhteisuutta kulttuurin näkökulmasta ja yhteiskunnan normien kautta.
