Podcast: Kerttu Rissasen viinanhuuruinen ylilyönti julkkisbileissä – itki exälle!

Entinen Salkkarit-tähti kertoo julkkisbileiden kännimokastaan.
Ex-näyttelijätär ja nykyinen ryhmäliikuntaohjaaja Kerttu Rissanen on sitä mieltä, että terveelliseenkin elämään voi kuulua alkoholinkäyttö.
Katso videolta Kertun vinkit kuntosalille:
Tuoreessa Rahkaa ja Rieslingiä -podcast jaksossa Kerttu kertoo yhdessä juontoparinsa, hyvinvointivalmentaja Laura Kaartisen kanssa suhteestaan alkoholiin.
Kerttu kertoo alkoholinkäyttönsä vähentyneen alanvaihdoksen myötä.

Ylilyönti julkkisbileissä
Kerttu kertoo kärsivänsä pahasta darra-ahdistuksesta.
– Vaikka tiedän että en ole tehnyt mitään pahaa, niin mulla on silti kauhea olo itsestäni, Kerttu selventää.
Yhdellä kertaa juhlien jälkeiden ahdistus oli kuitenkin tavallista suurempi. Kerttu kertoo nimittäin mokanneensa nuorempana julkkisbileissä.
Kerttu kertoo, ettei kyseisten bileiden aikaan tuntenut vielä kovin paljoa bileissä juhlineita julkkiksia. Tämä johti siihen, että Kerttu joi itsensä ainoana kovaan humalaan.
– Kaatuilin pitkin asuntoa ja hävitin mun kengät!
Kerttu vietiin bileistä kädestäpitäen taksilla kotiin, ja entiseen kumppaniinkin otettiin illan aikana yhteyttä.
– Kaiketi vielä olin mennyt exällekkin itkemään jotain sen illan aikana! Kerttu nauraa.

Villi näyttelijäelämä
Kerttu kertoo maistaneensa alkoholia ensimmäisen kerran 16-vuotiaana.
17-vuotiaana kerttu castattiin Salatut Elämät -sarjaan. Uusi elämä Helsingissä opetti Kertun juhlimisen makuun.
– Siellä 17-vuotiaana oon vedelly kaikki Helsingin baarit läpi!
Kun Kerttu aloitti uran ryhmäliikuntaohjaajana, alkoholin käyttö alkoi vähentyä.
– Sitten lopetin sen dokaamisen, ja aloin elämään vähän kurinalaisemmin ja terveellisemmin.
Kerttu ei ole kuitenkaan jättänyt alkoholia kokonaan elämästään pois, vaan kokee että silloin tällöin käytettynä alkoholi voi kuulua terveelliseen elämään.
Kerttu kokee haluavansa pitää läpinäkyvää linjaa näyttäen, että myös hyvinvointialalla työsketelevä voi toisinaan ottaa lasin viiniä tai välillä enemmänkin.
– On ihan fine vetää joskus ne perseet, jos siltä tuntuu! juontopari toteaa.