Podcast: Janni Hussilta selitys sormuskohuun

Podcast: Janni Hussilta selitys sormuskohuun

Janni täräyttää pöytään syyn sille, että nimetön on toisinaan koruton.

Juontaja Janni Hussi vieraili Hanna Tikanderin luotsaamassa Selvin päin -podcastissa

Katso alta video: Kuinka Jannista tuli Jari-Matti Latvalan kartturi

Jaksossa Janni avautui muun muassa avioliittoonsa kohdistuneista kohuista ja kertoi juurta jaksaen vihkisormuksensa käyttötottumuksista. 

– Olin hieman myöhässä täältä itseasiassa siksi, että käännyin kotiin hakemaan sormuksen, Janni paljasti sormus-aiheeseen siirryttäessä.

Hän perusteli sormuksen kotiinjäämistä sillä, ettei siellä ollessaan ikinä pidä sitä sormessaan.

– Olen kotona hirveän koruton ja minulla on korkeintaan ohut kaulakoru kaulassa, Janni summasi Hannalle.

"Ei tulisi mieleenkään"

Muutenkin Jannin toisinaan tyhjälle nimettömälle löytyy varsin järkeenkäypä selitys.

Juontaja kertoo timanteilla koristellun vihkisormuksen olevan melko arvokas, joten hän haluaa pitää siitä huolen.

Janni oli aiemmin keväällä pikaisella irtiotolla ystävänsä kanssa ja somekansa nosti esiin erikoisen huomion. Jannilla ei ollut sormusta tanssiessaan rantaklubilla.

– Ei tulisi mieleenkään lähteä altaalle sormuksen kanssa, siellä löträtään aurinkorasvan kanssa ja lillutaan vedessä, Janni perustelee sormuksen poisjättämistä.

Janni kurvailee ahkerasti myös rallikartturina, mikä ei sekään ole kaikista fiineintä hommaa.

– Se että mä rassaan siellä jotain renkaita kädet ihan öljyssä, niin ei, en käytä sormusta myöskään ralleissa.

Sormuksen kotiin jättäminen ralleihin lähdettäessä ei siis Jannin mukaan liity mitenkään siihen, että hän haluasi pyöriä kuskien seassa ilman sitä.