Podcast: Isac Elliot pääsi rahoihin käsiksi 18-vuotiaana, muistelee nyt rajua biletystä: "Ne raivos sit mulle"

Teinitähtenä uransa startannut Isac pääsi käsiksi alkoholiin ja rahoihinsa samaan aikaan.
Lauantaina (24.2.) Aki Linnanahteen Aki Linnanahde talk show -podcastin vieraana on Isac Elliot, 23. Lapsitähtenä kasvanut Isac pääsee paljastamaan asioitaan juontajakonkarin johdolla, kun aiheina ovat esimerkiksi rahankäyttö ja alkoholi.
Aki nostaa esille sen, että Isac on ollut tunnettu jo esiteini-iästä lähtien; ensimmäinen levy julkaistiin hänen ollessa vain 12-vuotias, ja se levisi Norjaan asti. Ajoista on nyt kymmenen vuotta, ja Akikin kertoo, että Isacilla vaikuttaisi olleen jo monta uraa tuona aikana.
Isac kertoo, ettei lapsena asiaa oikeastaan ajatellut, vaan pop-tähteys vaikutti vain normaalilta. Jälkeenpäin pinnalle on noussut kiitollisuutta, mutta myös elämän erilaisuuden sisäistämistä.
- En kyllä vaihtaisi mitään. Mutta on myös joutunut vähän elämään eri lailla kuin muut junnut. Oli aika paljon silleen, että kun ite oli vaan himassa, kun muut kävi jossain teinibileissä ja ei pystynyt ehkä tekemään tollasia normaaleja juttuja, Isac pohtii.
Eniten on jäänyt mietityttämään se, että teinivuodet vierähtivät aikuisten ihmisten kritiikin kohteena. Hän kertoo joutuneensa jo teininä lukemaan ilkeitä kommentteja.
- Sitten on ehkä alkanu sit siinä teininä vähän... tai on ehkä yrittänyt vähän olla sitä mitä mä luulen, että jengi haluu et mä oon. Se on ehkä ollut se rankin siinä, ja ehkä oudoin tälleen jälkeen mietittynä. Mut sit taas, on tosta tullut tosi paljon hyvääkin, Isac kertoo.
Isac Elliot ja Erna Husko yöpyivät kahden hengen ökysviitissä - näin Erna selittelee Seiskalle

Kiitollinen vanhemmille
Esille nousee myös Isacin vanhempien tiivis rooli koko uran ajan, ja Aki nostaa esille, että Isac sai teininä 50 euroa käyttörahaa kuukaudessa, vaikka epäilemättä tahkosi musiikillaan huomattavasti suurempia määriä.
- Siihen aikaan olin ihan raivona siitä, Isac muistelee.
Isac kuitenkin toteaa, että viisikymppiä oli ihan riittävästi, kun kotona oli ruokaa ja tarpeellisia asioita ostettiin sovitusti. Hän kertoo olevansa vanhempien päätöksestä nykyään kiitollinen.
Vaikka erimielisyyksiä vanhempien kanssa oli kuten kenellä tahansa teinillä, kiittelee Isac vanhempiaan heidän kasvatustyylistään. Hän kertoo, että kasvatuksen ansiosta hänestä ei tullut ylimielistä, vaikka suosiota riitti.
- Mä koen, että mä en ikinä ole ollut ylimielinen. Mua on opetettu ihan nuoresta asti siihen, että mitä ikinä tekee, niin ei ole parempi kuin kukaan muu. Jos on tullut semmonen fiilis jollekin, niin tosi harmi, koska oon kyllä aina ollut ylimielisyyttä vastaan, mutta voin ymmärtää, että on voinut tulla sellainen fiilis, Isac kertoo.
18-vuotiaana hän kuitenkin pääsi käsiksi rahoihinsa käsiksi ja alkoi esimerkiksi käymään klubeilla isojen pullojen keskellä.
- Siinä oli semmonen pikku hetki, silloinkin ne raivos sit mulle ja mä aloin vähän ymmärtää, että okei, ehkä pitäis vähän rauhoittua, Isac muistelee.
Sellaisia hetkiä löytyy, jolloin Isac toivoisi käyttäytyneensä paremmin. Näitä ovat esimerkiksi jotkut teininä annetut haastattelut ja somekäytös, mutta toisaalta Isac kokee kaikilla olevan noloja teinimuistoja.
- Niistä oppii ja eteenpäin, hän kuittaa.
Erna Husko jakoi sviitin Isac Elliotin kanssa – sai seuraavana päivänä romanttisen lahjan

Alkoholit pois raiderilta?
Harvinaisen näkyvän lapsuuden elänyt Isac muistelee myös täysi-ikäistymistään. Hän ei ollut käynyt baareissa esiintymässäkään alaikäisenä, eikä juonut alkoholiakaan ennen 18-vuotispäiväänsä.
- Mulle oli sanottu aina et sä et voi näkyä missään alkoholijuoma kädessä, se ois iso juttu, niin mä oon vaan pysynyt siitä poissa, Isac vakuuttaa.
Ensimmäisen kerran hän oli humalassa 18-vuotissyntymäpäivänään, joita juhlittiin isosti yökerhossa.
- Sit mä olin sillee god damn, täähän on hauskaa! Sit me alettiin käymään baareissa paljon, Isac muistelee.
50 euron kuukausirahakin vaihtui siihen, että Isac pääsi käsiksi rahoihinsa ja tarjosi juomia ystävilleenkin. Meno on sittemmin rauhoittunut. Akikin toteaa, että Isacin alkoholinkäyttö ei vaikuta lähteneen käsistä.
- Pakko myöntää, että kyllä me oltiin paljon ulkona jossain vaiheessa. Se on yksi semmonen juttu, mitä mä oon miettinyt kanssa tällä alalla, että kuinka ookoo se dokaaminen ja juhliminen on. Missä muussa duunissa on niin, että kun sä tuut työpaikalle, niin siellä on jääkaappi täynnä juomia? Isac pohtii.
Hän kertoo nähneensä, että on nähnyt alalla paljon alkoholin aiheuttamia ongelmia, ja miettinyt niiden vaikutuksiakin.
- Sitä mä oon vähän miettinyt ja pohtinut, et pitäiskö ite ottaa raiderilta pois kaikki tommonen, koska sit pitkäs juoksussa se ei ole kovin hyvä juttu, Isac myöntää.
Isac mainitsee esimerkkinä Williamin eli Ville Virtasen, kun keskustelu kääntyy esiintymishermojen lievittämiseen alkoholin avulla. William, kuten monet muutkin uudet räppärit, nousivat suosituksi silmänräpäyksessä, ja esiintymisjännitys on ymmärrettävää ja jopa luonnollista.
Isacilla jännitys ei ole enää samanlaista, kun esiintymiskokemusta on Amerikasta asti.