Podcast: Iida Vainio rehellisenä suhteestaan Archieen – "Meillä on erilaiset tavoitteet"

Iidan mukaan pariskunnan julkisuuskuva ei ole koko totuus.
Kultamekollaan hujauksessa valtakunnan seuratuimmaksi kurvikaunottareksi singahtanut Iida Vainio vierailee Aki Linnanahde talk show -podcastin tuoreessa jaksossa.
Arkistovideo: Iida ja Archie ravintolassa:
Iida kertoo Akille muun muassa rankoista lapsuuskokemuksistaan. Kotkassa varttunutta Iidaa kiusattiin rajusti kolmannelta luokalta lähtien. Hän kertoo muiden tyttöjen jopa uhanneet tappaa hänet. Edes koulun vaihtaminen ei auttanut, vaan kiusaaminen jatkui yläasteelle saakka.
Lisää lapsia?
Järkyttävästä taustastaan huolimatta Iida on noussut sorron tuhkista feeniks-linnun lailla. Nykyään hän on koko kansan tuntema tv-tähti, avovaimo sekä pienen vauvan äiti. Iida sai muusikkopuolisonsa Archien kanssa tyttären viime joulukuussa.

Iida myöntää Akille haaveilleensa aina omasta perheestä. Vauva-arki on rullannut mukavasti, ja pienokainen on ollut alusta asti hyvä nukkumaan. Vaipanvaihdotkin ovat jakautuneet vanhempien kesken melko tasaisesti. Lisää jälkikasvua ei kuitenkaan välttämättä ole tulossa.
– Maksimissaan kaksi lasta, yksikin riittää, Iida toteaa jaksossa.
"Eri unelmat"
Iidan ja Archien myrskyisää suhdetta on seurattu julkisuudessa epäuskoisissa ja ajoittain jopa kauhistuneissa tunnelmissa. Aki huomauttaa isällisen lempeällä otteella, että pariskunnan kannattaisi pitää riitansa yksityisinä. Archien hölmöillessä Iida joutuu sijaiskärsijäksi. Iidan mukaan kaksikko onkin tsempannut asiassa.

21-vuotias Iida toteaa heidän olevan todellisuudessa ihan tavallinen pariskunta, joka katsoo iltaisin Netflixiä ja kokkailee yhdessä. Archieta hän kuvailee erittäin hyväksi ja rakastavaksi isäksi. Ensitapaamisella puolisoonsa rakastunut Iida kuitenkin toivoo, että ihmiset osaisivat erottaa heidät toisistaan.
– Olemme erillisiä ihmisiä. Meillä on eri unelmat ja erilaiset tavoitteet, hän listaa Akille.