Pirkko Mannola presidentti Stubbista: Näemme hänet vain uutisissa
Pirkko Mannola saapui nauttimaan kesäteatterista yhdessä kultansa Göran Stubbin kanssa.
Seiska tavoitti Pirkko Mannolan torstaina Katri Helenan elämästä kertovan musikaalin ensi-illassa Valkeakoskella.
Arkistovideo: Vuoden 1958 Miss Suomi Pirkko Mannola kertoo suhtautumisestaan ulkonäköönsä.
Vuoden 1958 Miss Suomi kertoi Seiskalle kesän työkuvioista ja siitä, onko presidentti Alexander Stubbia näkynyt perhepiirissä viime aikoina.
Pirkko saapui kihlattunsa Göran Stubbin kanssa. Vaaleansiniseen neuleeseen pukeutunut Göran ja ruskeansävyiseen housupukuun sonnustautunut Pirkko poseerasivat yhdessä lehdelle.
– Ihanaa, kun pääsee katsomaan kesäteatteria, Pirkko ihasteli paikan päällä.
Linda Lampeniuksen kanssa
Heinäkuussa Pirkko on tulossa Valkeakoskelle esiintymään Työväen musiikkitapahtumaan.
– Siellä ovat sitten kaikki Linda Lampeniukset ja muut taiteilijat, Pirkko hehkutti.
Itse hän esiintyy harmonikkataiteilija Pekka Pentikäisen kanssa.
Pirkko kertoi Seiskalle myös, miten hän pysyy hyvinvoivana vuodesta toiseen.
– Joogastudio on auki koko kesän. Olin juuri pilateksessa, käyn monta kertaa viikossa.
– Ja sitten kävelen tietysti ja kuntoilen, Pirkko kertoi.
Terveyshaasteet
Aivan ilman vaivoja ei vetreä Pirkkokaan ole:
– Nyt on tosin iskias tänään kun vaivaa, aattelin että pääsenkö edes tänne asti.
– Se on tuosta peffan päältä tuonne, kun vetää joka askeleelta, Pirkko sanoo ja demonstroi kädellään kipukohtaa.
– Se tulee yhtäkkiä, se on niin kivulias.
– Katsotaan, mitä tämä istuminen tekee, että pääsenkö täältä kotiin, Pirkko totesi.
Kantaako oma kulta
Vieressä ollut toimittaja kysäisi Pirkolta, kantaako Göran hänet tarvittaessa kotiin. Vastaus ei ollut myöntävä:
– Hänellä on keppi! Pirkko totesi nauraen.
Keppi kädessä voisi kihlatun kantaminen kotiin saakka olla liian haastavaa.
87-vuotias Pirkko on parisuhteen nuorempi osapuoli. Jääkiekkoasiantuntija Göran täytti maaliskuussa 91 vuotta.
Pariskunta kävi yhdessä katsomassa myös Katri Helenan viimeisen konsertin vuonna 2025.
Presidentin kuulumiset
Presidentti Stubbia ei Valkeakoskella näkynyt. Göranin myötä on Pirkko Mannolasta tullut presidentin bonusäiti.
Ette kuitenkaan Alexia ottaneet mukaan. Mitäs hänelle kuuluu?
– Alex on varmaan nyt Kultarannassa. Ei olla nähty, hänellä on ollut niin kiirettä, Pirkko pohti ääneen.
– Seurataan vaan uutisista, missä hän milloinkin menee, Pirkko naurahti.
– Ollut vähän haipakkaa, Pirkko lisäsi presidentin menoista.