Pirkka-Pekka Peteliuksen psykedeelinen sisustus hämmentää

Pirkka-Pekka Peteliuksen psykedeelinen sisustus hämmentää

Pirkka-Pekka Petelius jakoi joulunpurkutunnelmiaan someen.

Viihteen moniosaaja Pirkka-Pekka Petelius pisti joulun purkkiin loppiaisena. Hän jakoi someseuraajilleen videon, jossa hän esittelee loppiaispuuhiaan.

Pirkka-Pekka on siivonnut kotoaan joulukoristeita pois

– Kiitos Loppiainen ja Näkemiin Joulu! Vuoden päästä tavataan, Pirkka-Pekka kirjoittaa videonsa ohessa.

Hän on kuvannut pilkottua joulukuusta, jonka oksat rätisevät takanpesässä.

Videolla Pirkka-Pekka esittelee joulukoristeita, joita hän vie säilöön. Hän muun muassa samuttaa koristeellisesta pienestä pöytäkuusesta valot. Kotia on somistettua pienin tontuin ja lumiukkokoristein.

Värikylläinen koti

Silmiinpistävää Pirkka-Pekan joulukodissa ovat värikkäät jouluvalot. Hän esittelee ikkunan päälle kiinnitettyä värivalonauhaa, joka välkkyy niin tiheään, että migreenistä kärsivä saattaisi saada oitis päänsärkykohtauksen.

Valonauhassa tuikkii esimerkiksi punaisia, vihreitä, sinisiä ja keltaisia lamppuja. Sama värimaailma toistuu myös talon toisessa valonauhassa, jossa on isommat lamput.

Seesteisempää joulutunnelmaa kotiin ovat tuoneet perinteinen keltaisen sävyssä loistava kynttelikkö sekä aidot kynttilät.

Pirkka-Pekka on kuvannut videoonsa myös pihan lumista maisemaa jykevine puineen

Monessa taloudessa joulukuusi kannetaan ulos loppiaisena (6.1.) ja koti riisutaan koristeista.

Loppiainen on kristillinen juhlapäivä, joka päättää joulun pyhäpäivät. Sitä nimitetään myös Jumalan ilmestymisen juhlaksi, ja se on todennäköisesti joulua vanhempi kristillinen juhla.

Joulukoristeita pidetään toisiaan kodeissa Nuutinpäivään (13.1.) saakka esillä. Kansanperinteen mukaan talosta taloon kiertävä Nuuttipukki vie joulun pois.

Pirkka-Pekan päivityksen kommenttiosiossa eräs jouluttaja kertoo joulun vielä jatkuvan hänen taloudessaan.

– Meillä odotellaan Nuutti pukin tuloa...sitten lähtee Joulu talosta, kommentoija summaa.