Pia Nykänen avautuu vaikeasta tilanteesta - "Surua"

Pialla on takanaan rankkoja päiviä.
Edesmenneen Matti Nykäsen leski Pia Nykänen on aktiivinen somen käyttäjä, ja jakaa usein kuulumisiaan Instagram-tililleen. Sisältönä ovat usein esimerkiksi hänen kutomansa villasukat, mutta toisinaan Pia kertoo vaikeistakin asioista avoimesti.
Pääsiäisen aikoihin Pia kertoi lemmikkilintunsa voinnin olevan huonolla mallilla. Hänellä on kaksi undulaattia; Ansa ja Seppo. Ansan vointi huolestutti Piaa jo joulukuussa, jolloin hän kertoi tehneensä jo kaikkensa linnun hyväksi.
Nyt Ansan vointi vaikuttaa huonontuneen entisestään. Hän kertoo Ansan tilanteesta kuvajulkaisun yhteydessä.
- Kohta taitaa Ansa-rakas tipuseni nukkua ikiuneen. Voimat hiipuvat pikkuhiljalleen, kunpa voisin auttaa. Surua (itkevä emoji) itkua (surullinen emoji) Seppo hädissään yrittää hoivata kumppaniaan, Pia kirjoittaa.
Kommenttikentässä Pia kertoo, että vielä kohtuullisen nuoresta iästään huolimatta Ansa ei enää lennä eikä laula paljoa, ja nukkuu paljon.
Ansa on viisivuotias, ja undulaattien elinikä on vankeudessa noin 5-8 vuotta.
Pialla itselläänkään ei ole ollut kevyet oltavat. Hän kertoo perjantaina (5.4.) alkaneensa vasta tervehtymään vatsataudista. Hän ilmoittaa voinnistaan selfien yhteydessä.
- Vähän voi jo alkaa nauraa. Mahatauti selätetty (hauis-emoji) tääktä noustaan taas, Pia kirjoittaa, ja toivottaa seuraajilleen kaikesta huolimatta hyvää viikonloppua.
Lintunsa tilannetta Pia ei ole kommentoinut. Häntä on kehotettu etsimään Sepolle kumppani siltä varalta, että Ansasta jättää aika - undulaatit kiintyvät pareihinsa kovasti, ja voivat kärsiä kumppanin menetyksestä suuresti.