Pia Lamberg Kai-pojastaan: "Hän on paras ystäväni"

Samaistutko Pia Lambergin mietteisiin?
Ex-missi ja nykyinen jumppaopettaja Pia Lamberg, 33, julkaisi tunteikkaan somepäivityksen lapsestaan.
Esikoisensa vuosi sitten saanut Pia Lamberg nauttii äitiydestä. Kai-poika on paitsi Pian silmäterä niin myös sanojensa mukaan hänen paras ystävänsä.
– Niin monet äidit ovat kertoneet minulle, että tämä aika menee niin nopeasti ja on niin kallisarvoista, että yritän todella vaalia jokaista hetkeä, jonka saan viettää Kain kanssa, hän on paras ystäväni, Pia toteaa vapaasti suomennettuna somepäivityksessään.
Videolla hän pitelee poikaansa sylissään ja suukottelee häntä. Moni kävi kommentoimassa julkaisua suloiseksi ja toivotti kaikkea hyvää Pian perheelle.
Ihana nappisilmä! Pia Lambergin Kai-poika täytti vuoden
Pia asuu Kaliforniassa Kain ja hänen yhdysvaltalaisrakkaansa Keithin kanssa. Perheeseen kuuluu myös Noki-kissa.
Ikimuistoinen synnytys
Pia kertoi aiemmin Seiskalle ensimmäisen synnytyksensä olleen rankka. Vauva syntyi kaksi viikkoa etuajassa, kun laskettu aika oli vasta maaliskuun puolivälissä.
– Kroppa oli kieltämättä kovilla. Yritin ensin saada vauvaa ulos ilman lääkitystä kahdeksan tuntia, mutta yöllä oli pakko turvautua epiduraaliin, hän muisteli ikimuistoisia hetkiä aiemmin Seiskalle.
Napanuora oli kuitenkin kiertynyt kahteen kertaan vauvan ympärille.
– Siksi synnytys kesti. Kyse ei kuitenkaan ollut sen dramaattisemmasta, eikä vauva ollut vaarassa. Oli ihan uskomaton, tunteellinen hetki, kun sain Kain rinnalleni. Me molemmat Keithin kanssa kyynelehdimme.
Pia on paljastanut Seiskalle, että perhe haaveilee saavansa Kaille pikkusiskon.
Pia Lamberg kovemmassa kunnossa kuin koskaan – synnytyksestä alle vuosi
Ex-missi Pia Lamberg juhlistaa hääpäiväänsä Keith-rakkaansa kanssa - satumainen hääkuva!