Petri ja Lotta Kontiolan erokohussa poikkeuksellinen käänne

Seiskan selvityksen mukaan ex-jääkiekkoilija teki paljonpuhuvan peliliikkeen.
Uransa lopettanut jääkiekkoilija Petri "Konna" Kontiola, 39, ja hänen vaimonsa Lotta Kontiola, 32, ovat lopullisesti eronneet.
Petrin ja Lotan avioliitto on kaikessa hiljaisuudessa tullut tiensä päähän, sillä Pirkanmaan käräjäoikeus on tuominnut heidät avioeroon 22. huhtikuuta.
Käräjäoikeuden toimittamien asiakirjojen mukaan Petri haki yksin avioeroa 16. helmikuuta.
Avioero eteni pikavauhtia
Pari on myös kahdesti aikaisemmin ollut eron partaalla, mutta niillä kerroilla Lotta on hakenut avioeroa yksin. Tämä on siis ensimmäinen kerta, kun Petri haki avioeroa.
Petri vaati erohakemuksessaan, että hän ja Lotta tuomittaisiin avioeroon kahden vuoden erillään asumisen perusteella.
Petri ja Lotta ovat siis virallisesti asuneet eri osoitteissa keskeytyksettä yli kahden vuoden ajan. Tästä syystä heillä oli oikeus avioeroon ilman harkinta-aikaa.
Käräjäoikeus antoi hakemuksen tiedoksi Lotalle. Hän ei reagoinut asiaan liittyen mitenkään, joten heidät tuomittiin avioeroon.
Petrillä ja Lotalla oli avioehto.

Tällainen oli heidän rakkaustarinansa
Petrin ja vuoden 2014 Miss Suomi -finalistin Lotan romanssi roihahti kesällä 2014 Tampereella järjestetyssä hyväntekeväisyystapahtumassa.
Suhde eteni pikavauhtia, ja jo seuraavana syksynä Lotta matkusti Petrin kanssa Kanadaan, missä kiekkoilija tuolloin pelasi.
Pariskunta avioitui Tampereella vuonna 2018. Heillä on kaksi yhteistä lasta.
Petri ilmoitti vuonna 2022 päättävänsä lätkäuransa, mutta hän pyörsi lopettamispäätöksensä viime vuoden lokakuussa.
Hän pelasi viimeisen kautensa Tapparan riveissä, ja joukkue voitti jääkiekon Suomen mestaruuden.
Petri on avoimesti kertonut kärsineensä päihdeongelmasta. Hän hakeutui päihderiippuvaisille tarkoitettuun Minnesota-hoitoon vuonna 2023.
Avioerosaaga
Seiska on aikaisemmin uutisoinut Petrin ja Lotan eroshow'sta.
Lotta haki kahdesti eroa yksin vuosina 2020 sekä 2022.
Molemmilla kerroilla avioeroprosessi jäi kesken, sillä he eivät toimittaneet avioeron toisen vaiheen hakemusta käräjäoikeuteen, ja asian käsittely raukesi.
He eivät ole kommentoineet avioliittoaan viimeisten vuosien aikana.
