Petra Olli odottaa vauvaa!

Petra Olli odottaa vauvaa!

Petran esikoislapsi syntyy ensi vuoden puolella.

Painija Petra Olli, 30, on raskaana. Asia selviää Petran omalta somekanavalta.

Petra kertoo tuoreessa Instagram-julkaisussaan odottavansa vauvaa. Julkaisemissaan valokuvissa Petra istuu Indrek-puolisonsa kanssa maassa pidellen kuvitteellisen sanomalehden etusivua käsissään.

- Me saamme vauvan, etusivulla kirjoitetaan. 

Sivulla on myös valokuva pienokaisen ultraäänikuvasta.

Muissa otoksissa Petra ja Indrek söpöstelevät vierekkäin ihastellen ultraäänikuvaa ja esittelevät vauvalleen ostamia pieniä lenkkitossuja.

Oih, onnea niin paljon (sydän), somevaikuttaja Joona Hellman onnittelee.

Jee, samiksii! (sydän), tubettaja Roni Back puolestaan hihkuu.

Roni kertoi pari viikkoa sitten odottavansa Airi-puolisonsa kanssa toista lastaan.

Petra Olli on seurustellut virolaisen Indrek Vassuksen kanssa vuodesta 2017 lähtien. Pariskunta tapasi aikoinaan ensimmäisen kerran Petran ollessa harjoitusmatkalla Tallinnassa.

Kyseessä on Petran ja Indrekin ensimmäinen lapsi. Pienokaisen laskettu aika on vuoden 2025 puolella.