Pepe Willberg ja Pauliina Visuri paljastavat avioliittonsa salaisuuden

Pepe Willberg ja Pauliina Visuri paljastavat avioliittonsa salaisuuden

Pariskunta paljastaa, kuka heillä määrää kaapin paikan.

Laulaja Pepe Willberg, 77, saapuu puolisonsa Pauliina Visurin kanssa aurinkoiseen Hämeenlinnaan. On Elämältä kaiken sain -musikaalikomedian ensi-ilta. Teatteriteoksessa kuullaan Pepen musiikkia, joten pariskunta on kunniavieraina paikalla. 

Teatterin lisäksi avioparin on pitänyt kiireisenä paitsi Pepen keikkailu, myös tämän urasta kertovan dokumenttielokuvan tekeminen.

Tiivis työaikataulu ei kuitenkaan ole pois yhteisestä ajasta, sillä Pauliina toimii Pepen managerina ja tiedottajana. Pauliina korostaakin, ettei hän kulje miehensä mukana, vaan päinvastoin.

– Minä olen johtaja ja Pepe tulee, minne käsketään, Pauliina toteaa.

Pauliinan ja Pepen suhteessa kummallekin on selvää, kumpi on pomo.
Pauliinan ja Pepen suhteessa kummallekin on selvää, kumpi on pomo.

Puolisoa pitää kouluttaa

Vuonna 2005 avioituneen parin välit ovat leikkisät.

Kepeästä kuittailusta huokuu, että Pepe ja Pauliina ovat hitsautuneet hyvin yhteen. Koska pariskunta viettää niin paljon aikaa yhdessä, ei yhteentörmäyksiltäkään aina voida välttyä.

– Pärjäämme todella huonosti toistemme kanssa, Pauliina paljastaa nauraen.

– Minun täytyy välillä kouluttaa Pauliinaa, sitten kaikki menee taas hetken hyvin, Pepe puolestaan lisää.

Pepe passaa

Leikkimielisestä piikittelystä huolimatta Pepe ja Pauliina ovat monessa asiassa yhtä mieltä.

Lähes kaksikymmentä vuotta kestäneen liittonsa sailaisuudesta he pääsevät yhteisymmärrykseen salamannopeasti. 

– Happy wife, happy life, Pauliina paukauttaa.

– Se pitää kyllä pitkälti paikkansa, Pepe komppaa. 

Pepe kertoo ylpeänä tehneensä Pauliinalle aamiaisen jo 25 vuoden ajan. Pauliina on siis saanut nauttia valmiin aamupalapöydän antimista läpi koko suhteen.

Hän osaa myös arvostaa saamaansa luksuskohtelua. 

– Tänä aamuna Pepe silitti paitani, Pauliina kehuu.