Paula Joukanen sai huonoja uutisia – menetti kymmeniätuhansia

Yli vuoden päivät kestänyt prosessi tuli harmilliseen päätökseensä.
Helsinkiläinen Paula Joukanen, 24, voitti Miss Suomen kruunun kutreilleen vuonna 2023. Kuten tapaan on kuulunut, punatukkainen kaunotar pääsi edustamaan kotimaataan myös Miss Universum -kauneuskilpailuun.
Arkistovideo: Paula Joukanen opiskelee juristiksi:
Valitettavasti kärkikahinat jäivät vain haaveeksi El Salvadorissa järjestetyssä kisailussa. Tämä ei kuitenkaan liiemmin ole jäänyt Paulaa kaihertamaan, onhan kilpailuun osallistuminen jo itsessään upea saavutus ja ainutkertainen kokemus.
Ikävä käänne
Monet Universum -kilpailijat ovat myös onnistuneet saamaan jalkansa oven väliin esimerkiksi viihdebisneksessä sekä sosiaalisen median saralla. Paula sen sijaan toivoi hyötyvänsä parin vuoden takaisesta kisapaikastaan hieman toisella tavalla.
Hän haaveilee Yhdysvaltoihin muuttamisesta, ja Universumeihin osallistuneet ovat perinteisesti saaneet muuttoon tarvittavan Green cardin melko vaivattomasti. Paulan kohdalla kuitenkin kävi toisin. Hän sai vastikään tietää, että hänen hakemuksensa on hylätty. Paula kertoo asiasta Instagramissa.
– Tänään saatiin vihdoin päätös meidän toukokuussa 2024 aloittamalle prosessille ja se oli negatiivinen, hän kirjoittaa.
Muuttunut käytäntö
Paula kertoo hakeneensa niin kutsuttua Talent Green cardia, joka mahdollistaisi niin asumisen kuin työskentelemisenkin Yhdysvalloissa. Hän luonnehtii sitä Miss Universum -kisailijoiden "vakkariviisumiksi". Kyseinen viisumi ei ota huomioon esimerkiksi siviilisäätyä tai työtilannetta lähtömaassa.

Juristiksi opiskeleva Paula kertoo kielteisen päätöksen tulleen shokkina, sillä hänellä on tuttuja, jotka ovat saaneet Green cardin pienemmilläkin saavutuksilla. Hänen mukaansa Universum-kilpailijat ovat saaneet viisumin aiemmin oletusarvoisesti. Tilanne on kuitenkin muuttunut USA:n tiukentuneen maahanmuuttopolitiikan myötä.
Hurja hintalappu
Paula kertoo osanneensa jollain tapaa odottaa huonoja uutisia, sillä jo pelkkä hakuprosessi oli haastava. Siitä huolimatta päätös harmittaa, etenkin, kun Paulalla perheineen on takanaan varsin raskas vuosi. Paula menetti helmikuussa isoisänsä. Lisäksi ex-missi sai kuulla järkyttäviä uutisia osallistuessaan Erikoisjoukot-ohjelmaan. Sen yhteydessä tehdyssä terveystarkastuksessa selvisi, että Paulalla on sydämessään reikä.
– Hieman ärsyttää ne haku- ja juristikuluihin menneet 20 000$, mutta oh well - pitäähän sitä kollegaa tukea, Paula toteaa julkaisussaan.
Harmillisesta käänteestä sekä pöyristyttävistä kuluista huolimatta Paula päättää päivityksensä positiivisella mielellä:
– Seuraavista askelista ei mitään tietoa, mutta näyttääpi siltä että saan nauttia koto-Suomesta vielä pitkän tovin, hän kertoo.