Pate Mustajärvi: shokkiuutinen
Pate paljasti kyseessä olevan syöpä.
Popeda-yhtyeen laulajanakin tunnettava muusikko Pate Mustajärvi, 69, kertoi lokakuussa häneltä löytyneen ärhäkäs tuumori. Nyt Pate paljasti kyseessä olevan pahanlaatuinen kasvain eli syöpä.
Katso myös! Terveyshuolet kurittavat Pate Mustajärveä:
Pate kertoi hoitotoimenpiteiden kasvaimen taltuttamiseksi alkaneen samantien. Samalla hän ilmoitti peruvansa kaikki tähän mennessä sopimansa keikat.
Järkyttävä uutinen
Pate kertoo perjantaina (14.11.) Instagram-tilillään alkaneensa suunnitella viime tammikuussa julkasevansa ensi vuonna koittavan 70-vuotis juhlavuotensa kunniaksi uuden kirjan. Testamenttini-nimeä kantava teos kokoaa yhteen muistelmia Paten elämästä ja urasta niin hänen, kuin hänen läheistensäkin sanoittamana. Suunnitelmissa oli kirjoittamisen ohella jatkaa keikkaelämää, mutta terveys päätti toisin.
– Syövän perkele heitti pienen kierrepallon keikkasuunnitelmiin, Pate harmittelee.
Vaikka uutinen on ravistellut miehen elämää ja peruuttanut keikkakalenterin tyhjäksi, näkee hän tilanteessa myös valoisamman puolen.
– Tässä sairauslomalla ollessa on hyvin aikaa kirjoittaa, hän tokaisee.
Pate on kertonut aikovansa hiljentyä somekanavissaan ja toivovansa hänelle ja läheisillensä yksityisyyttä haastavassa elämäntilanteessa.
Diagnoosia edeltänyt kaatuminen
Pate joutui perumaan loppuvuoden keikkansa jo aiemmin tänä syksynä, kun mies kaatui kotonaan ja mursi viisi kylkiluutaan.
– Mää menin ja kompuroin viime viikon lopulla kotona pyykkiläjän kanssa portaikossa. Jalka tarttui lakanan reunaan ja se oli sitten menoa, hän kertoi syyskuisessa julkaisussaan.
Onni Paten onnettomuudessa, myöhemmin syöväksi todettu kasvain löytyi kylkiluumurtumien tutkimisen yhteydessä.