Paniikki iski! Taidekaunotar Pauliina Laitinen joutui kiipeliin

Nahkahame aiheutti Pauliinalle päänvaivaa.
Taideasiantuntija Pauliina Laitinen, 54, tähditti suosittua Farmi Suomi -ohjelmaa vuonna 2022.
Anne Mattila esittelee videolla taidekahvilansa:
Filosofian tohtorin tittelinkin saavuttanut Pauliina kertoi tuolloin Seiskalle lähteneensä kisaan mukaan ensisijaisesti siksi, että halusi hoitamaan maatilan eläimiä. Lisäksi häntä kiehtoi ajatus elämästä ilman elektroniikkaa.
– Tuntui, että aistini olivat paljon herkemmät ilman sähkölaitteita. Haistoin takan tuoksun, ja äänetkin kuulostavat erilaisilta. Välillä tuollainen virkistää, Pauliina kuvaili kokemustaan kuvausten päätyttyä.
Unettomuus vaivasi
Pelkästään ruusuinen kokemus Farmi ei kuitenkaan ollut. Esimerkiksi nukkumatilojen jakaminen muiden kanssa osoittautui haastavaksi, sillä osa kanssakilpailijoista kuorsasi kovaäänisesti.
– En saanut kunnolla unta. Päivisin tehtiin paljon fyysisiä hommia, joten öisin meni migreenin puolelle. Siellä minä olin lihaskrampeissa ja kuuntelin kuorsausorkesteria.
Ilo päätyi paniikkiin
Farmin jälkeen Pauliinaa on nähty julkisuudessa harvakseltaan. Hänen kuulumisiaan on kuitenkin voinut seurata Instagramista, jonka kautta kaunotar jakaa arkeaan reippaalle 25 000 seuraajalleen.
Motivaatiopuheiden ja niiden arjen kauniimpien asioiden ohella Pauliina on hyödyntänyt somevirtaansa myös yhteiskunnallisiin kannanottoihin. Keskiviikkona (6.8.) hän kuitenkin avautui huomattavasti henkilökohtaisemmasta kriisistä.
Pauliina kertoo näyttävän selfien yhteydessä viettäneensä koko kesän tietokoneen ääressä kirjoittamassa. Sen seurauksena hänen painonsa on noussut. Lisäkilojen positiivisena vaikutuksena Pauliina iloitsee aiemmin liian ison nahkahameen olevan vihdoin juuri sopiva. Ilo oli kuitenkin jäädä lyhyeksi, sillä Pauliina löysi itsensä pian yllättävän pulman ääreltä.
– Otin tämän valokuvan ja sitten jumiuduin puoleksi tunniksi hameeseen kiinni, kun vetoketju jumiutui, taidekaunotar paljastaa julkaisussaan jatkaen:
– Paniikkihan siinä tuli.