Paleface oli nuorena kuin ilmetty Juice!

Paleface oli nuorena kuin ilmetty Juice!

Palefacella ja Juice Leskisellä on muutakin yhteistä kuin kantaaottavuus, kielellinen lahjakkuus ja suomentamistyöt.

Suomiräpin uranuurtajiin kuuluva Paleface, oikealta nimeltään Karri Miettinen, on koko laajemmin tunnetun uransa profiloitunut ulkoasultaan lähes samalla tavalla.

Arkistovideo keväältä: Karri ja Tuukka Amazing Race -haastattelussa

Karrin jämäkkää ääntä ovat kantaneet hänen leveä rintakehänsä ja hartiat sekä pitkä runko. Kasvokuvaan kuuluu joko lyhyet hiukset tai kiiltävä kalju ja milloin hennompi, milloin peittävämpi parta.

Räppiartistin tuore Instagram-julkaisu tuo kuitenkin näkyviin toisenlaiset ajat lähes 30 vuoden takaa.

Juuri ennen albumiuransa alkua vuonna 1997 otetussa kuvassaan Paleface kertoo esittävänsä freestyle-räppiä, mistä käsien heilutteluasentokin todistaa.

Ajankuvasta kertovat paritkin pyöreät aurinkolasit illan hämärässä. Autenttisuutta tuovat nykyräppivaatetyyliin nähden melko kotoisat neuleet ja niukin naukin kuvan vasemmassa reunassa naisen kädessä näkyvä kunnon vanhan ajan mallinen ruskea olut- tai lonkeropullo.

Palefacella itsellään on yllään vihreä pusero ja oranssit, melko pienet aurinkolasit.

Toimittaja Riku Rantala niittaa kuvan kommenteissa havaintonsa, jonka jälkeen kuvaa ei enää voi katsoa näkemättä samaa kuin Riku.

Nuori Juice miinus fleda!

Riku kiinnittää huomioita myös Palefacen aurinkolaseihin slangisanalla blehat.

Yhdennäköisyyttä nuoren Juice Leskisen kanssa kommentoi kaksi muutakin kuvasta innostunutta.

Kulttuurihistoriallistakin arvoa kuvassa tunnistetaan.

Wtf! Olisi ollut hyvä kuva kirjaan, toteaa kirjailija Miska Rantanen.

Hän kirjoitti viime syksynä julkaistun Paleface-elämäkerran Paleface – protestilaulaja.