Päät kääntyvät helsinkiläisellä uimarannalla – Onlyfans-tähdet kuumissa kuvissa

Päät kääntyvät helsinkiläisellä uimarannalla – Onlyfans-tähdet kuumissa kuvissa

Onlyfans-sisällöntuottajat Marianne Kallio, Laura Paloheimo ja Rasmus Klaos laittoivat kesävaihteen päälle.

Helsingin Hietalahden uimarannalla päät kääntyvät kun näyttävä kolmikko saapuu paikalle. Marianne Kallio, 30, Laura Paloheimo, 53, ja Rasmus Klaos, 22, keräävät parhaillaan elannostaan ison osan Onlyfans-tileillään. 

Kyseessä on jatkuvasti kasvava ala, jossa tehdään eroottista materiaalia maksumuurin taakse. Esimerkiksi topples-kuvat pornoon vaihtanut Susanna Penttilä on tienannut tilillään puolessatoista vuodessa yli 700 000 euroa. Näin ei toki ole kaikilla, eikä moni välitä puhua summista julkisuudessa. Helpolla raha ei silti tule.

Laura, Rasmus ja Marianne takaavat helteisen tunnelman rantahietikolla.
Laura, Rasmus ja Marianne takaavat helteisen tunnelman rantahietikolla.

– Suunnitteluun ja tekemiseen menee ihan älyttömästi aikaa, kolmikko lausuu kuin yhdestä suusta.

Haasteelliset ihmissuhteet

Ala tuo omat haasteensa ihmissuhteisiin. Laura on luonut alustalle itsestään oman hahmon Miss Titaniumin, jonka repertuaariin tylsät parisuhteet eivät kuulu. Siksi myöskään Laura ei avaa omaa yksityistä puoltaan. Marianne taas on kihloissa ja Rasmus sinkku, joka tuskailee sen kanssa, ettei oma työskentely ole paras mahdollinen seurusteluympäristö.

Kolmikon seuraajat odottavat innolla uutta materiaalia viikosta ja päivästä toiseen.
Kolmikon seuraajat odottavat innolla uutta materiaalia viikosta ja päivästä toiseen.

– Teen strippauskeikkoja öisin, matkustan paljon ja myyn fantasiaa sinkkumiehestä. Tämä työ ei tosiaan tue parisuhteita, Rasmus miettii.

Ammattiesiintyjät heittäytyvät hetkessä tunnelmasta toiseen.
Ammattiesiintyjät heittäytyvät hetkessä tunnelmasta toiseen.

Marianne ei taas ole esiintynyt videoilla kihlattunsa tapaamisen jälkeen muiden miesten kanssa.

Ihmisten fantasioiden kanssa työskennellessä on asuilla myös tärkeä osa.
Ihmisten fantasioiden kanssa työskennellessä on asuilla myös tärkeä osa.

– Hän tukee tosi paljon tekemistäni. Olen tehnyt linjan, että itseni lisäksi esiinnyn nykyisin vain naisten kanssa, Marianne kertoo

Miehet palvovat

Positiivisiin asioihin Onlyfans-tähdillä lukeutuu palvova asiakaskunta.

- Miehet kosiskelevat ja palvovat, niin mikäs tässä on ollessa, Laura heittää.

Sama pätee myös Rasmukseen, sillä toisin kuin muilla alustoillaan, on hänen Onlyfans-fanikuntansa yksinomaan miehiä.

- Kevyitä tyttöjä, Rasmus huudahtaa ja heittää Mariannen ja Lauran vaivattomasti olkapäilleen.
- Kevyitä tyttöjä, Rasmus huudahtaa ja heittää Mariannen ja Lauran vaivattomasti olkapäilleen.

– Ja se ei todellakaan haittaa minua. Suurin osa kavereistanikin on homoja. Aino ongelma oli kerran New Yorkin strippauskeikalla, kun känninen mies tarttui sukukalleuksiin eikä päästänyt irti. Tyrmäsin hänet yhdellä lyönnillä, Rasmus muistelee.

Estottomat tähdet

OF-tähdet ovat estotonta porukkaa ja Rasmuskin vaihtaa uikkareita tottuneesti kuvausryhmän keskellä. Naiset ovat muokanneet omaa kehoaan aiheeseen sopivaksi treenillä ja eri operaatioilla. Rasmus treenaa myös kehonrakennuskisoihin tiukalla ruokavaliolla.

– Nyt tissini ovat kyllä liian isot, pienennytän ne jossain vaiheessa, Marianne suunnittelee.

– Miss Titaniumin täytyy olla tietyn näköinen, kroppaa myöden, Laura jatkaa.

Tällä porukalla kelpaa ihmetellä Seiskaa kesäkuohuvan kera.
Tällä porukalla kelpaa ihmetellä Seiskaa kesäkuohuvan kera.

– Minä taas näytän kisadieetin aikaan ihan nelikymppiseltä. Mutta se on sen arvoista ja tykkään muutenkin vanhemmista. Ihmisistä yleensä ja katselen vanhempia naisia, Rasmus linjaa.

Konkkaronkka siirtyy rantaveteen ja huomio on taattu tälläkin kertaa. Lopuksi otetaan tietysti kuvia omalla kameralla – materiaaliahan tarvitaan aina lisää.

Marianne Kallio

Tuttu julkisuudesta: Näkynyt mediassa jo yli 10 vuotta mallina ja tosi-tv -persoonana.

Kauan olet tehnyt Onlyfans-sisältöä? Reilut 3 vuotta.

Millaista sisältöä teet Onlyfans-tilillesi? Olen aika rajaton. On mulla toki rajoja, mutta teen mitä huvittaa ja kenen kanssa huvittaa. En tietoisesti rajoita itseäni.

Mikä on yllättänyt alalla eniten? Moni luulee että se on helppoa rahaa, mutta todellisuudessa suunnittelu ja sisällön suunnittelu vie paljon aikaa.

Salainen julkkisihastuksesi? Olen teini-ikäisestä saakka tykännyt hirveästi Ville Valosta. Hänessä on se ääni ja karisma.

Marianne ilmaisee itseään Onlyfanissa omaa fiilistään kuunnellen.
Marianne ilmaisee itseään Onlyfanissa omaa fiilistään kuunnellen.

Sytyn todella, kun mies… on karismaattinen.

Rasmus Klaos

Tuttu julkisuudesta: Tehnyt erilaisia mallikuvauksia kansainvälisissä lehdissä. Esiintynyt muun muassa valokuvaaja Esa Kapilan alastonkuvassa Italian Voguessa, osana Helsinki-aiheista sarjaa. Suosittu cosplay-hahmokuvatili tiktokissa. Esiintynyt kotimaansa Viron mediassa haastatteluissa.

Rasmus ei epäile esitellä paljasta pintaa.
Rasmus ei epäile esitellä paljasta pintaa.

Kauan olet tehnyt Onlyfans-sisältöä? Kolme vuotta.

Millaista sisältöä teet Onlyfans-tilillesi? Lähinnä alastonkuvia ja videoita tilauksesta. En tee pornoa, sillä se vaikeuttaisi kilpailemista kehonrakennuksen korkeammalla tasolla. Olen kuitenkin aika estoton.

Mikä on yllättänyt alalla eniten? Yllätyksiä on ollut paljon, onhan tämä hullu ala! Negatiivista on ollut huomata, kuinka moni sortuu päihteisiin ja muihin huonoihin valintoihin. Positiivista on ollut viihdyttää ihmisiä Tallinnasta New Yorkiin niin sivustollani kuin strippauskeikoilla.

Rasmus haluaa heittäytyä ja tarjota myös sisältöä jota muut eivät tee.
Rasmus haluaa heittäytyä ja tarjota myös sisältöä jota muut eivät tee.

Salainen julkkisihastuksesi? Näyttelijä Ana de Armas. Onhan hän järjettömän kaunis ja uskon että suurin osa miehistä on kanssani samaa mieltä.

Urheilullinen Rasmus on suosittu myös cosplay-scenessä, jossa hän muuntautuu fantasia- ja tietokonepelien hahmoiksi. Kaikki alkoi aikanaan Batmanin roolista.
Urheilullinen Rasmus on suosittu myös cosplay-scenessä, jossa hän muuntautuu fantasia- ja tietokonepelien hahmoiksi. Kaikki alkoi aikanaan Batmanin roolista.

Sytyn todella, kun nainen…pukeutuu kauniisti istuvaan mustaan mekkoon ja käyttää sen kanssa punaista huulipunaa.

Laura Paloheimo

Tuttu julkisuudesta: Aloitti tanssijana ja oli vuosien ajan julkisuudessa kirjailijana, tyylilajinaan chick lit eli romanttisia suhteita, naisten ystävyyttä ja työpaikkakuvioita käsittelevä kirjallisuuden haara. Nähty myös artistien taustatanssijana. Kirjoittaa OF-aiheista kirjaa ja suunnittelee show-kokonaisuutta hahmolleen.

Kauan olet tehnyt Onlyfans-sisältöä? Vajaan vuoden. Suunnitteluun käytin etukäteen paljon aikaa.

Millaista sisältöä teet Onlyfans-tilillesi? Se on fetisseihin perustuvaa eroottista materiaalia. Faneissa on paljon esimerkiksi jalkafetissin omaavia ihmisiä tai vanhemmasta dominoivasta naisesta kiihottuvia miehiä. Monet pitävät myös eleganssistani ja tyylitajustani. Olen nyt 53-vuotias ja aikuiset miehet ovat yleisöni.

Lauran hahmon suunnitteluun ja stailaamiseen on käytetty paljon aikaa.
Lauran hahmon suunnitteluun ja stailaamiseen on käytetty paljon aikaa.

Mikä on yllättänyt eniten alalla? Se, kuinka paljon aikaa kaikki tekeminen vie, vaikka siitä varoiteltiinkin. Sovelluksessa en roiku koko ajan, mutta se tuottaminen ja järjestely tekee ne kahdeksan tunnin päivät. Myös viestittelen ihmisten kanssa paljon.

Kuka on salainen julkkisihastuksesi? Olen ollut niin bi-seksuaalinen jo pienenä, että olen rakastanut Marilyn Monroeta. Ja John Wayne tietysti myös.

Miss Titanium poseeraa itsevarmana ja villinä.
Miss Titanium poseeraa itsevarmana ja villinä.

Sytyn todella, kun mies…Huomaa yksityiskohdat.

- Kiihkeää kesää Seiskan lukijoille! kolmikko huudahtaa.
- Kiihkeää kesää Seiskan lukijoille! kolmikko huudahtaa.