"Ostimme rottien asuttaman kivikasan" - näin korjausprojekti Italiassa vaikuttaa Ellen Jokikunnaksen ja Jarin suhteeseen

Ellen Jokikunnas ja Jari Rask vakuuttavat haastattelussa olevansa outoja.
Ellen Jokikunnas ja Jari Rask pistivät rahat likoon ja alkoivat kunnostaa asumatonta perinnetaloa Italiassa. Torstaina (11.4.) MTV Katsomossa alkava Unelmia Italiassa kertoo, onko tässä mitään järkeä.
Jotta panokset sarjassa olisivat mahdollisimman kovat, Ellenin ja Jarin haaveisiin kuuluu myös dokumentoida Italiaan korjattavan kakkosasunnon vaiheita, jotta se voitaisiin näyttää heidän adoptiolapselleen. Jota parilla ei vielä vuosien odottelunkaan jälkeen ole.
Perheen, eli vielä saapumattoman lapsen, Ellenin ja Jarin sekä parin Reino-koiran ja kissojen tuleva koti on tällä hetkellä vielä karussa kunnossa.
Apulian maakunnassa eli Italian saappaankoron keskellä oleva yli 200-vuotias perinnetalo on saanut parilta osakseen kuvailua "kivikasaksi".
- Meitä ennen yksi perhe on muutaman sukupolven ajan viljellyt talon ympärillä olevia maita, ja 20 viime vuoden ajan taloa on käytetty kesäasuntona, jos sellaisenakaan, Ellen kertoo.
"Asumaton, mutta ei tyhjillään..."
Jari lisää karmean yksityiskohdan.
- Talo on siis ollut nämä vuosikymmenet tyhjillään - mutta se ei ole asumaton. Siellä on pieniä nelijalkaisia ystäviä... Ja Unelmia Italiassa -sarjan draaman kaari kestää siitä aivan asunnon kunnostamisen alusta tähän päivään asti.

- Se asumattomuus näkyy siinä, että ihmisiltä on jäänyt sinne kasa terässänkyjä, ja niiden patjoissa asuu rottapopulaatiota, Ellen vielä täsmentää.
Mitä järkeä?
Ellen kuittaa toimittajan "onko tuollaisessa sitten mitään järkeä" -kysymyksen nopeasti pois päiväjärjestyksessä.
- Onko mitään järkeä tehdä mitään? Varsinkaan onko järkeä tehdä rohkeita ja hulluja päätöksiä. Ei ole, mutta just siksi pitää tehdä niitä. Ja voihan se mennä niinkin, että siinä voi käydä ihan hyvin, Ellen perustelee.
"Me olemme outoja"
"Erotaanko heti vai rakennetaanko talo ensin valmiiksi" on sanonta, joka kuvaa pariskuntien isojen rakennuspuuhien stressaavuutta. Myös Jari ja Ellen myöntävät, että perinnetalon kunnostaminen kivikasasta, kuten he pytingin alkuvaihetta kutsuvat, valmiiksi kakkoskodiksi käy hermoille.

Miksi sitten pari ei ole toistensa kurkuissa kiinni?
- Koska olemme outoja. Lähipiirissäkin on nähty, että jos on vaikka sairas lapsi, sellainen parisuhde hitsautuu. Mehän rakastamme haasteita ja loputtomia remontteja. Kukoistamme, kun kaikki kaatuu päälle ja yritämme vasta opetella italiaa, Ellen sanoo.
- Parisuhteen laatuaikaa on riittänyt, Jari nauraa.
Unelmia Italiassa julkaistaan torstaisin MTV Katsomossa. Vielä ei ole päätetty, miten sarja näytetään MTV:n muilla kanavilla.