Ooh la la! Tässä on Sabina Särkän äiti

Ei epäilystäkään mistä Sabina on upean ulkomuotonsa perinyt.
36 -vuotias mediapersoona Sabina Särkkä ollut monessa mukana.
Suomalaisille televisionkatsojille hän tuli tutuksi viimeistään viime vuonna tähdittäessään Petolliset -ohjelman 2. tuotantokautta. Sabina on koittanut onneaan myös muissa tv-kisailuissa. Vuonna 2019 hän oli mukana Fort Boyardissa, ja pari vuotta myöhemmin hänet nähtiin Selviytyjät Suomen viidennellä kaudella.
Missikisoista someen
Sabina saapui julkisuuteen kuitenkin aikoinaan hieman toisenlaisen mittelön merkeissä. Hän havitteli vuonna 2012 Miss Suomen titteliä. Sabina sijoittuikin upeasti ensimmäiseksi perintöprinsessaksi.
Vaikka kirkkain kruunu jäi saavuttamatta, on Sabina onnistunut kapuamaan kotimaisten missien tähtitaivaalle. Realitysarjoissa piipahtamisen lisäksi töitä on riittänyt niin mallina kuin sosiaalisen median parissa.
Ihan kuin äitinsä
Sabinan tuottama somesisältö liittyy vahvasti kauneudenhoitoon. Eikä ihme, sillä kukapa ei haluaisi yhtä kuohkeaa kuontaloa ja kuulasta ihoa kuin ex-missillä. Sabinan tuoreesta Instagram -tarinasta kuitenkin selviää, ettei kaunotar ole saavuttanut ulkoista olemustaan pelkällä kosmetiikalla. Tarina poistuu somealustalta maanantaina.
Sabina on julkaissut mustavalkoisen kuvan viehättävästi hymyilevästä naishenkilöstä, jolla on päässään kesäinen lierihattu. Kuvateksti paljastaa, että kyseessä on Sabinan äiti.
Äidin nuoruuskuvaa ja Sabinan somefeediä verratessa on selvää, että Sabina muistuttaa suuresti äitiään.
Ravintolaillalle karu päätös
Sabinan äiti ei ole julkisuuden henkilö. Silloin tällöin Sabina on kuitenkin maininnut tämän sosiaalisessa mediassa.
Viime syyskuussa Sabina kertoi kaksikon joutuneen järkyttävään tilanteeseen. Mukava ravintolailta sai pelottavan käänteen äidin jouduttua onnettomuuteen tietä ylittäessään.
– Ihan järkyttävää!! Vein äidin syömään, sit lähdettiin eri suuntiin ja Wolt-kuski ajoi mun äidin päälle sähköpyörällä, kun hän käveli vihreillä valoilla tien yli Sörkässä, Sabina kirjoitti tuolloin Instagramin tarinoissa.
Äidin pää osui asfalttiin ja lonkka kipeytyi, mutta onneksi suuremmilta seurauksilta vältyttiin.