Onko tässä vuoden erikoisin morsian?

Onko tässä vuoden erikoisin morsian?

Ex-laulaja Kana eli Marianna Alanen avioitui Helsingissä.

Vuosituhannen alussa Popstars-laulukilpailusta julkisuuteen pompsahtanut Kana eli Marianna Alanen avioitui yli 20 vuoden suhteen jälkeen miesystävänsä kanssa Helsingin Kaivopuistossa perjantaina 4. huhtikuuta.

Vuonna 2003 levytyssopimuksen saanut Kana on julkaissut kaksi albumia ja toiminut juontajana sekä radiossa että televisiossa. 

Viime vuosina Kanan julkiset esiintymiset ovat olleet lähinnä kutsuvierasjuhlissa ja seurapiiripalstoilla.

Kana (oik.) Seiskan synttäreillä 2022.
Kana (oik.) Seiskan synttäreillä 2022.
Kana poikkeuksellisen klassisena 2011.
Kana poikkeuksellisen klassisena 2011.

– Joo, pitää paikkaansa ja ei ole elämässä mikään muuttunut, Kana kommentoi viikolla hääsuunnitelmiaan. 

Manageriystävä Eeva Malin julkaisi Kanan itsensä tapaan hääpäiväkuvia, joista paljastui jo sittemmin poistetussa postauksessa suhteen alkaneen 2004 sekä lisää parin hääeleganssista.

Kengät eri paria

Morsian oli pukeutunut sinänsä perinteiseen valkoiseen mekkoon, mutta valinnut hunnun alle strassitetun lippalakin. Jaloissa loistivat eripariset, neonväriset kengät, kuten sulhasellakin. 

Kana vuonna 2007, jolloin hän julkaisi toisen levynsä. Seurana Tea Hiilloste.
Kana vuonna 2007, jolloin hän julkaisi toisen levynsä. Seurana Tea Hiilloste.

Sulhasen häätyyliin kuului tuulitakin alla ollut valkoinen kauluspaita sekä kivipestyt farkut. Morsiamen tyylissä iso osa oli suurilla kukakoruilla.