Onko Jylppy Suomen vanhin kissa? 28-vuotias katti sai nimensä Aake Kallialan sketsihahmosta
Helsinkiläinen Tiina Korhonen ei osannut aikoinaan kissaa hakiessaan päättää, minkä kissavauvan hän pentueesta valitsisi. Matkaan lähti beige poika, jolla on raidallinen häntä.
Nyt tuo pentu, supersuloinen Jylppy täytti heinäkuun 5. päivä 28 vuotta. Keskimäärin lemmikkikissat elävät 15-vuotiaiksi.
Syntymäpäivälahjaksi vanha herra nautiskeli herkkumuonaa.
– Se sai tällä kertaa ruuaksi maksaa, mitä se ei yleensä saa, Tiina kertoo.
Emäntä arvelee lemmikkinsä pitkän iän salaisuudeksi ainakin sen, että Jylppy saa tehdä kissojen juttuja. Lisäksi vanha kissa saa runsaasti hellyyttä omistajaltaan. Tiina kuuntelee rakasta kissaansa ja sen tarpeita.
Tiinan ystävänsä keksivät 28 vuotta sitten omaperäisen nimen suloiselle pennulle.
– Siihen aikaan tv:ssä pyöri sketsisarja, jossa oli Aake Kallialan esittämä Jylppy, joten kissa sai nimensä hänen mukaansa, Tiina kertoo.
Tiinan mielestä Jylppy ymmärtää ihmisten huumoria ja tekee semmoisia juttuja, mitä ei odottaisi kissalta. Kissa on temperamenttinen isäntä, joka pitää huolta tovereistaan.