Oikeusministeriö vaatii selvitystä suomalaiselta sometähdeltä

Oikeusministeriö vaatii selvitystä suomalaiselta sometähdeltä

Oikeusministeriön alainen Nimilautakunta vaati perusteluja esikoisen osalta kolmannesta nimestä ja kuopuksen osalta jokaisesta nimestä.

Supersuosittu tubettaja Mandimai Sundberg nähdään huhtikuun lopulla starttaavalla Petolliset–sarjan 3. tuotantokaudella.

Klassinen viitta ja tikari -leikki tapahtuu tänäkin vuonna Vajalinnassa ja sen dekkarimaisessa miljöössä.

Ohjelman pressitilaisuudessa 24-vuotias Mandimai joutui Seiskan ruuvipenkkiin.

Mandimailla ja hänen rakkaallaan on sen verran erikoiset nimet, että jopa oikeusministeriön alainen Nimilautakunta vaati selvitystä vanhemmilta lasten melko uniikkeihin nimiin.

Pariskunnan esikoisen nimi on Elwin Leonid Jooajim, ja kuopus taas tottelee – jos tottelee – nimeä Midan Jeome Javelin.

Mandimai oli viime vuonna raskaana. Kuopus on nyt kahdeksan kuukauden ikäinen.
Mandimai oli viime vuonna raskaana. Kuopus on nyt kahdeksan kuukauden ikäinen.

Tässä syy

Poikien nimet ovat siis kaukana perinteisistä Markuista tai Joukoista.

– Minun oma nimenikin, Edina Mandimai, on todella uniikki, ja halusin senkin vuoksi antaa omille lapsilleni erikoisemmat nimet.

Mandimai kertoo, että erikoinen nimi tuntuu hänestä enemmän omalta jutulta.

– Haluan ehkä jatkaakin sellaista harvinaisempien nimien perinnettä.

Totuuden nimissä on kerrottava, että Markku on nykyään hyvinkin harvinainen lasten nimi, sillä Helsingin Sanomat tiesi kertoa viime syksynä, että vuonna 2023 koko Suomessa vain yhdelle lapselle annettiin nimeksi Markku – ja siinäkin tapauksessa kyse oli toisesta nimestä.

– Okei, joo joo, Mandimai toteaa kuulleessaan Markku-asiasta.

– R-kirjainta en mielelläni halua sinne nimeen, kun on ärrävika.

Petolliset alkaa huhtikuun lopussa.
Petolliset alkaa huhtikuun lopussa.

"Ehdottelin vaikka mitä"

Jo lukiossa tavattu kumppani suostui lopulta Mandimain ehdottamiin nimiin, vaikka se vaatikin keskusteluja.

– Ehdottelin vaikka mitä nimiä, ja aika monet hän tyrmäsi, Mandimai hymähtää.

– Nämä valitut olivat sitten hänen mielestään suht koht normaalit nimet.

Lopulta – kuten kaikki äidit vastaavissa tilanteissa kertonevat – päätös nimistä oli yhteinen.

– Varsinkin kutsumanimet ovat tärkeitä, että ne miellyttävät molempia.

Tässä tapauksessa siis Elwin ja Midan.

Mandimai on ehtinyt ottaa osaa myös Erikoisjoukkoihin.
Mandimai on ehtinyt ottaa osaa myös Erikoisjoukkoihin.

"Olen hyvä perustelemaan"

Nimilautakunta vaati perusteluja esikoisen osalta kolmannesta nimestä, Jooajimista.

– Arvasin sen menevän helposti läpi, kun se on vain yhdistelmä kahdesta ihan normaalista nimestä.

Kuopuksen osalta vaadittiin perusteluja jokaisesta nimestä.

– Tiesin kolmannen nimen, eli Javelinin, menevän läpi, koska minun serkun toinen nimi on Javelin – eli nimi tulee jo valmiiksi suvusta.

– Kahden muun osalta piti sitten pitää peukkuja pystyssä ja sormia ristissä, että perustelut menevät läpi.

Nimet menivät läpi, ja Mandimai ottaakin siitä sulan hattuunsa.

– Olen hyvä perustelemaan.

Mandimai kertoo olevansa hyvä perustelemaan.
Mandimai kertoo olevansa hyvä perustelemaan.

"Sormus ei mahdu"

Rakkaan puolison ja lasten isäukon nimi taas on jopa tylsältä kuulostava Elias.

Suhde voi hyvin ja arki rullaa.

– Näin sanoisin, esikoinen on nyt aloittanut päiväkodin.

Esikoinen on hieman yli kolme, ja kuopuskin on ehtinyt jo kahdeksan kuukauden ikään.

Kihloissa olevan pariskunnan kauniimmalta osapuolelta puuttuu nimettömästä sormus.

– Heh, sormus ei mahdu raskauden jälkeen!