Oho! Uuden rakkaan löytänyt Jere Karalahti viihtyi yllättävässä seurassa
Jere Karalahden perhekuvioissa riittää ihmeteltävää.
Kulunut vuosi on ollut ex-jääkiekkoilija Jere Karalahdelle melkoista myllerrystä.
Video: Nanna ja Jere Karalahden oikeuskiistassa yllätyskäänne:
Vasta heinäkuun alussa Seiska uutisoi huumerikosvyyhdin, jossa Jere on osallisena, siirtyvän hovioikeuden käsiteltäväksi.
Takana julkinen eromyllytys
Tutkintavankeudessa kuukausia lusineella Jerellä on takanaan myös ero pitkäaikaisesta puolisostaan Nanna Karalahdesta.
Kaksikko haki eroa vuonna 2023, mutta vaikuttivat alkuun tulevan yhä hyvin toimeen keskenään. Sittemmin Nanna on sivaltanut Jereä tuomalla julkisesti esiin, että tämä jätti eron myötä ex-pariskunnan kolme lasta täysin hänen huolekseen.
Moninaisista vastoinkäymisistä huolimatta kesällä Jere vaikuttaa löytäneen elämäänsä valoa. Hän on nauttinut suvesta muun muassa purjehduksen muodossa. Juhannuksena entinen lätkätähti taasen julkaisi somessa videon, jolla näyttääS kosivan uutta rakastaan.
Yllättävä golf-kaveri
Viikonloppuna (19.7.) Jeren sometarinat täyttyivät golf-aiheisista julkaisuista. Ne poistuvat maanantain aikana.
Jere on viihtynyt viheriöllä ennenkin. Tällä kertaa hänen seuraansa on liittynyt entinen kiekkokollega Henrik Koivisto. Tämä sattuu olemaan myös Jeren Nanna-exän pikkuveli.
Ilmeisesti ex-langot tulevat yhä hyvin toimeen keskenään. Henrik on tehnyt Youtube-kanavalleen kokonaisen videon, jossa hän ja Jere yrittävät pysytellä alle 60 lyönnissä. Lopputuloksen tosin pääsee katsomaan vasta maanantai-iltana kello kuudelta.
Jere ja Henrik pelasivat aikoinaan kumpainenkin Jokereiden riveissä. Henrikin lupaava ura päättyi 2019, kun välilevynpullistuman aiheuttamat selkävaivat äityivät liian tujuiksi.
Nanna on veljensä kanssa tietävästi hyvinkin läheinen. Reilu vuosi sitten Nanna julkaisi somessa kauniita kuvia, jotka paljastivat pikkuveljen karauttaneen alttarille.