Oho! Susanna Laine esittelee muskelinsa

Suski on asettanut itselleen vaikuttavan tavoitteen.
Juontaja Susanna Laine, 44, tunnetaan iloisesta ja pirteästä persoonastaan. Ei ole lainkaan yllättävää, että kaunotar on työllistänyt itsensä missivuosien jälkeen media-alan töissä.
Esiintymishommissa reippaudesta on hyötyä. Samankaltaista heittäytymiskykyä tarvittaneen myös Susannan harrastuksessa. Hän kertoo Instagramissa asettaneensa itselleen huiman tavoitteen: Talvella hän aikoo uskaltautua avantoon uimaan.
Kanttia tarvitaan
Susanna julkaisi kolmesta otoksesta koostuvan karusellin, jossa hän pulahtaa järveen. Hän paljastaa veden olleen 18-asteista, eli varsin viileää.
– Kuvassa yksi näytän muskelit millä mennään järveen, Susanna kirjoittaa julkaisussaan. Hän esiintyy otoksessa kädet kohotettuina, selkä kameraan käännettynä.
Suski myöntää, ettei ole varma, kuinka avantoon talvella suuntaaminen tulee onnistumaan. Hän on päättänyt, että yrittää siedättää itsensä kylmään veteen.
– Ei saunoja, ei varusteita. Pelkät henkiset muskelit!
Sukat jalkaan!
Susannan julkaisuun on tullut paljon kommentteja. Somekansalaiset tarjoavat juontajalle kilvan vinkkejä avannosta selviytymiseen.

– Avantosukat ja hanskat, sekä rauhallinen syvään hengittäminen, eräässäkin viestissä ohjeistetaan.
– Olet kyllä rohkea, toisessa ihastellaan.
Viihdyttää somessa
Susanna osallistui Miss Suomi -kilpailuun vuonna 2005. Hän sijoittui toiseksi perintöprinsessaksi.
Sittemmin Suski on kunnostautunut television puolella. Hänet tunnetaan muun muassa Farmi Suomen sekä Puoli seitsemän juontajana.
Lisäksi hän julkaisee faniensa iloksi runsaasti materiaalia sosiaalisessa mediassa. Susanna tekee esimerkiksi paljon trendikkäitä Get ready with me -videoita, joissa hän höpöttelee kameralle samalla kun laittautuu valmiiksi päivää varten. Avantoharjoittelun jakaminen somessa onkin niille varsin luonnollista jatkoa.