Oho! Sara Parikan ihastuttava raskaustyyli

Sara esitteli keväistä mammatyyliään.
Ex-näyttelijätär ja somepersoona Sara Parikka odottaa neljättä lastaan yhdessä puolisonsa Mikko Parikan kanssa. Kauniin tyylin omaava Sara nähdään upeissa vaatteissa myös raskausaikana.
Katso videolta Saran niksi arkeen:
Sara esitteli vatsaa imartelevan kevättyylinsä Instagram-seuraajilleen. Saran luoma asukokonaisuus herätti seuraajissa valtavaa ihastelua.
Vatsa vei kaiken huomion!
Videolla kotinsa ruokailutilassa asuaan esittelevällä Saralla on yllään valkoinen, ihonmyötäinen mekko, joka saa raskausvatsan kauniin kaarevan muodon esiin.
Sara asettelee kaulalleen siron helmiriipuksen, ja korviinsa hän ripustaa vaaleansiniset, roikkuvat korvakorut. Puolet hiuksista taittuu takaraivolle klipsillä kiinni, ja silmille sara heittä soikeat aurinkolasit.
Asu viimeistellään tennareilla, nahkarotsilla ja punavalkoisella kangaskassilla.
Asua enemmän kehuja sai kuitenkin Saran kasvanut vatsa.
– Ihana masu 😍😍, yksi kommentoijista kehuu
Perheen ensimmäinen poika
Saralla ja Mikolla on entuudestaan kolme tytärtä, joista vanhin on jo 11-vuoden ikäinen.
Nyt Sara ja Mikko ovat uuden ja jännittävän äärellä, kun mahassa lymyileekin tytön sijasta poika.
Saran ja Mikon huhtikuussa julkaisemalla Instagram-videolla heistä molemmat veikkasivat tulevan lapsen olevan tuttuun tapaan tyttö. Toisin kävi.