Oho! Saara Aalto otti ison askeleen kohti unelmaa – tästä on kyse

Oho! Saara Aalto otti ison askeleen kohti unelmaa – tästä on kyse

Laulaja tunnelmoi tulevaa elämänmuutosta bikinikuvan kera.

Laulajatähti Saara Aalto, 37, kertoo ottaneensa ison askeleen kohti unelmiaan.

Asia käy ilmi Saaran uusimmista Instagram-julkaisuista. Saara ja hänen rakkaansa Meri ovat olleet Espanjassa, joka tuntuu jo aivan kodilta heille.

Saara kertoi eilisessä julkaisussaan, että he viettivät viimeistä päiväänsä Espanjan auringon alla.

Tänne tulo ei enää tunnu matkailulta, se tuntuu kuin kodilta. Ja tällä kertaa otimme suuria askelia kohti sitä, että meidän kotimme olisi oikeasti täällä, Saara paljastaa kuvansa ohessa englanniksi.

Töitä riittää

Päivityksessään Saara sanoo elämän todella olevan kuin seikkailu ja hän luottaa siihen, että kun kuuntelee sydämen ääntä, hyviä asioita tapahtuu.

Nyt takaisin suomeen tekemään äärimmäisen kiinnostavia työprojekteja. Joitain yllätyksiä, Disney-kiertue ja joulukiertue, hän mainostaa.

Saaralla on tulossa loppuvuodesta useita Disney-taikaa -konsertteja sekä Enkeleitä-joulukonserttiesiintymisiä, eli toistaiseksi lomat näyttää olevan lomailtu.

Uneton yö

Saara kertoo uuden bikinikuvan ohessa olleensa niin innoissaan elämästä, että hän ei ole voinut nukkua laisinkaan viime yönä.

Niin innoissani siitä, mitä on vasta tulossa! Sinulle....ja meille, hän vihjaa kirjoituksen lopussa.

Kielitaito otti harppauksen

Espanjaa opetellut Saara on jakanut hurjaa kehityspolkuaan avoimesti somessa. Hän on käyttänyt ahkerasti uuden kielen oppimiseen Duolingo-puhelinsovellusta.

Lisäksi laulaja on kertonut somessa, että on käynyt treenaamassa espanjaa yksityistunneilla. Hänen kielitaitonsa on jo niin hyvä, että hän voi hoitaa päivittäiset asiointinsa täysin espanjaksi. Myös haastavammat keskustelut luonnistuvat hänen mukaansa jo hyvin.

Seikkailu asuntoautolla

Saara ehti Espanjan lisäksi seikkailla Merin kanssa asuntoautolla Norjassa.

Saara ja Meri menivät naimisiin jo keväällä 2020, mutta varsinaisia hääjuhlia vietettiin hulppein menoin Italiassa vasta vuoden 2023 kesällä.