Oho! Robin Packalen pamahti mysteerinaisen Tiktok-videolle

Oho! Robin Packalen pamahti mysteerinaisen Tiktok-videolle

Ahkera tiktokkaaja on saanut Robinin seurakseen purjehdusreissulle.

On pitkään ollut julkinen salaisuus, että laulaja Robin Packalen, 26, seurustelee. Hänen monen vuoden aikainen rakkaansa on pysynyt visusti yksityishenkilönä, kunnes heinäkuun alussa hänet nähtiin vilahdukselta Robinin Snapchat-tarinassa.

Robin ei kuitenkaan ole puhunut suhteestaan eikä rakkaudesta julkisuuteen, vaikka huhuja tyttöystävän henkilöllisyydestä onkin pyörinyt moneen suuntaan.

Tuulta riitti

Keskiviikkona (28.8.) muuan Tiktok-käyttäjä jakoi tililleen videon, jolla yllättäen esiintyy myös Robin. Videolla tilin käyttäjä, vaaleahiuksinen nainen esittelee purjehdusreissua, jolla kävi kaveriporukalla. Robin nähtiin videopätkällä purjehtimassa pätevin elkein.

Turusta ja Hangosta lähteneellä reissulla riitti tuulta, ja porukka suuntasi useampaan eri kohteeseen ja kaveritkin saivat oppia paljon purjehduksesta.

Robin on itsekin jakanut Instagramiin materiaalia purjehduksen parista, mutta hänen julkaisemissaan kuvissa hän esiintyy yksin tai ystäviensä kanssa.

Etelä-Koreassa ja Ruisrockissa

Samaiselle tilille on aiemmin julkaistu sisältöä esimerkiksi Etelä-Korean Soulista, jossa Robinkin on viihtynyt. Lisäksi käyttäjä on päässyt seuraamaan Robinin Ruisrock-keikkaa lähietäisyydeltä, suoraan lavan tuntumasta.

Robin kertoi jo vuosia sitten olevansa parisuhteessa, mutta alleviivasi jo tuolloin, ettei tuo suhdettaan julkisuuteen.  Robin ja vaalea kaunotar ollaan myös bongattu toisinaan yhdessä, mutta poppari ei ole tuonut kultaansa virallisesti näytille julkisiin tilaisuuksiin.

Toisinaan Robin on vihjaillut rakkauselämästään sosiaalisessa mediassa; esimerkiksi tämän kesän Snapchat-videossa vilahtivat naisen kasvotkin. Pari vuotta sitten Robin jakoi tililleen kuvan, jossa oli kaksi jalkaparia eriparikenkiin sonnustettuina, ja näistä toiset näyttivät pillifarkkuihin pukeutuneen naisen jaloilta.

Robin kehui myös "rakastavansa hänen tyyliään" kuvaan englanniksi lisätyssä kirjoituksessa. Vain hieman tätä ennen pariskunta oli hempeillyt Flow-festivaaleilla.