Oho! Näin tienasivat eronneet Janni Hussi ja Joel Harkimo

Oho! Näin tienasivat eronneet Janni Hussi ja Joel Harkimo

Janni ja Joel tuomittiin avioeroon 14. lokakuuta.

Suomen seuratuimpiin pareihin kuuluneet Janni Hussi ja Joel Harkimo yllättivät heinäkuussa ilmoittamalla eroavansa. Kaksivuotinen avioliitto tili tiensä päähän virallisesti 14. lokakuuta. 

Julkisuudessa ex-pari on hoitanut eronsa siististi. Asiaa edesauttanee, että kaksikko oli valmistautunut mahdolliseen eroon laatimalla naimisiin mennessään avioehdon. 

Janni ja Joel toteavat yhteistuumin laaditussa sopimuksessa, ettei kummallakaan ole erotessa avio-oikeutta mihinkään toisen puolison omistamaan omaisuuteen tai sen sijalle tulleeseen omaisuuteen. Lisäksi asiakirja rajaa avio-oikeuden ulkopuolelle omaisuudesta tulevat tuotot.

Janni on kuvaillut olevansa tarkka siitä, että hän on taloudellisesti itsenäinen.
Janni on kuvaillut olevansa tarkka siitä, että hän on taloudellisesti itsenäinen.

Ex-pariskunta avasi syitä avioehdon taustalla vuonna 2022 Seminuoret sijoittajat -podcastissa. 

– Fakta on kuitenkin se, että Jollen suvulla on sitä pätää. Puhutaan nyt asioista oikeilla nimillä. Minä en ole mitenkään oikeutettu niihin, jos sellainen tilanne tulee. Enkä minä haluaisikaan olla oikeutettu niihin tai koskea niihin, Janni totesi kolmisen vuotta takaperin.

Tasaiset tulot

Joel ei kuitenkaan ole ainoa, jonka talous on pyörinyt mukavasti.

Seiska selvitti Jannin ja Joelin tulotiedot veropäivänä.

Joelin ansiotulot vuonna 2024 olivat Suomessa vaatimattomat 18 811 euroa. Pääomatuloja hän kerrytti 7 800 euroa. Joelille rapsahti 1 975 euron edestä.

Janni puolestaan sai ansiotuloa vuonna 2024 27 921 euroa. Pääomatuloja kartturilla oli 0 euroa, ja veronpalautuksia hän sai 3 349 euron edestä.