Oho! Mirella ja urheilijakönsikäs yllättävissä puuhissa – kuva

Oho! Mirella ja urheilijakönsikäs yllättävissä puuhissa – kuva

Urheilijakomistus on ottanut Mirellan suojiinsa.

21-vuotias Mirella eli Mirella Roininen on singahtanut muutamassa vuodessa Suomen kirkkaimmaksi poptähdeksi. 

Video: Uskoisitko näitä julkkiksia samanikäisiksi?

Viime vuoden heinäkuussa nuoresta laulajattaresta heräsi huoli, kun hän alkoi itkemään ja joutui keskeyttämään keikkansa Wanaja-festivaaleilla. Alkujaan syyksi kerrottiin flunssa. Sittemmin Mirella on myöntänyt takoneensa liian kovaa keikkatahtia, mikä johti uupumukseen. 

Tänä kesänä teini-idoli ei olekaan haalinut keikkoja aivan samaan tapaan. Mirella on selvästi kiinnittänyt enemmän huomiota jaksamiseensa – myös hieman yllättävällä tavalla. 

Mirellan lahjakkuus on kantanut hedelmää myös palkintogaalassa.
Mirellan lahjakkuus on kantanut hedelmää myös palkintogaalassa.

Julkisuudesta tuttu apuri

Nyrkkeilijä Niklas Räsänen, 39, julkaisi Instagramissa äskettäin (23.7.) kuvan, jossa hänen vierellään seisoo Mirella. Kaksikolla on nyrkkeilyhanskat käsissään, ja takana näkyy ottelukehä. 

Pari vuotta ollaan tehty töitä Mirellan henkisten ja fyysisten voimavarojen kanssa, Niklas paljastaa julkaisussa. 

Varustuksesta sekä punertavista kasvoista päätellen Mirella ja Niklas ovatkin treenanneet ennen kuvan ottamista. Mirellan iloisen virnistyksen perusteella laji on mieleinen. 

Niklas on naimissa nyrkkeilijä Eva Wahlströmin kanssa.
Niklas on naimissa nyrkkeilijä Eva Wahlströmin kanssa.

"Korvaamaton"

Niklaksesta ja Mirellasta näyttää tulleen nyrkkeilyn lomassa myös läheisiä. 

Tytär sul on suuri sydän. Lets go! Niklas tsemppaa suojattiaan lempeästi. 

Myös artisti itse on reagoinut Niklaksen julkaisuun. 

Kiitos Niku kaikesta tuesta ja rääkistä, olet korvaamaton, Mirella kiittelee julkaisun kommentikentässä sydän-emojin kera. 

Niklas tunnetaan paitsi ammattinyrkkeilijänä myös Eva Wahlströmin puolisona. Pariskunta on ollut naimisissa lähes vuosikymmenen. Heillä on kolme lasta. 

Mirella puolestaan seurustelee rap-artisti Sexmanen (oik. Max Sene) kanssa. 

Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täältä.