Oho! Mia Ehrnroothilla vauhdikas aamu – stringit unohtuivat

Oho! Mia Ehrnroothilla vauhdikas aamu – stringit unohtuivat

Mian kiireinen aamu johti kiusalliseen mokaan.

Näyttelijä Mia Ehrnroothin perjantai ei alkanut aivan suunnitelmien mukaan. 

Mia kertoo aamunsa kulusta Instagram -tarinoissaan. Julkaisu on nähtävillä 24 tuntia. 

Näyttelijä kertoo videolla pitävänsä rauhallisista aamuista, jolloin saa nauttia kupin kahvia, pyykätä ja silittää lasten vaatteita. Koska kaikkeen ei kiireisellä perheenäidillä ole aikaa, saa oma laittautuminen odottaa myöhempää ajankohtaa. 

Tällä kertaa Mia kuitenkin vei huomaamattaan rennon lookinsa astetta pidemmälle. Kaunotar kertoo tehneensä "pamelat" eli sitoneensa tukkansa kiinni alushousuilla hiuslenkin sijaan, aivan kuin Pamela Anderson aikoinaan. 

Tietenkin unohdin ne stringit päähäni. Huomasin asian vasta palatessani autoon. Olen sitten vienyt lapset päiväkotiin kalsarit päässäni, Mia nauraa nololle mokalleen. 

Mia on lisännyt stooriinsa myös kuvan kekseliäästä kampauksestaan. Kuvasta ilmenee, että mustat pöksyt pomppaavat varsin reippaasti esille näyttelijän vaalean tukan seasta. Kovin huomaamattomasta viritelmästä ei siis ole ollut kyse. 

Mia toteaa kameralle, että todennäköisesti hauska moka ei jää hänen viimeisekseen. Niinpä hän on päättänyt ryhtyä ennaltaehkäiseviin toimenpiteisiin. 

Mia on katsojille tuttu etenkin televisiosarjasta Salatut elämät.
Mia on katsojille tuttu etenkin televisiosarjasta Salatut elämät.

Marsin ostamaan alushousuja, jotka näyttävät enemmän pompuloilta, Mia kertoo suunnitelmastaan.